Hyvää huomenta

Viikonloppuna Juliuksen innoittamana päätin kokeilla itsekin BeOS Maxia. Imuroin imagen ja polttelin CD:lle. Päätin asentaa sen toiselle koneelleni, mikä on vähän enemmän tyhjän panttina. Biossista asetukset kohdilleen, First Boot Device: CDROM ja käynnistin uudestaan. Windows käynnistyi. Pistin kaikkiin kohtiin, että bootataan CD:ltä ja edelleen Windows käynnistyi. Eilettäin kyselin Juliukselta, että tietääkö hän jotain tapaa tehdä boottikorppu kun käyttiksen sivustolla ei ollut mitään vihjeitä siihen. Hän löysi jonku foorumin jossa kyseltiin sitä ja kerrottiin, että asennusvaiheessa painetaan CTRL+ALT+DEL, jolloin pitäisi päästä komentokehoitteeseen. Minun koneeni boottaas yllättäen noilla napeilla. Vähän aikaa mietittyäni katsoin mitä CD sisälsi ja siellähän oli boot.img. Kaivoin lähimmältä Red Hatin CD:ltä rawrite.exen ja tein käynnistyskorpun sillä. Toimi aivan loistavasti, vähän aikaa raksutti korppua ja rupesi asentamaan CD:ltä. Pikkusen oli voittoisa olo. Googlella yritin hakea ohjeita, mutta tuota ei neuvottu missään. Ihmettelen vain, että jos minä tajusin ton niin kai joku muukin on tajunnut? Tai sitten sitä vain pidettiin niin itsestään selvyytenä, ettei viitsitty mainita asiasta. Joka tapauksessa illalla aloitan asennuksen, kunhan vain ehdin kotiin.

Eilen käytiin poikien kanssa kaljoilla ja taas lyhyttä kuutioimista oli ilmassa. Kidex rupeaa olemaan valmis, sohvaperuna pitäs koodata ja Grinister.com myös. Sitten ois aikaa elämälle (lue: pelaamiselle) enemmän. Saimme uuden pelaajan Ghost Recon tiimiimme. Pitäis vain saada rautaa lisää, että jaksaa serveriä pyörittää. Sitäkin on luvassa lisää jossain vaiheessa. Nyt töihin.