Pnuk.net 4 vuotta

Tänään tulee kuluneeksi kolme neljä vuotta siitä kun pnuk.net rekisteröitiin. Matkan varrella sivusto on toiminut ainakin kolmessa eri palvelimessa, eilen vaihdettu taitaa olla neljäs. Päiväkirjamerkintöjä on heinäkuulta 2002 asti tallessa, vanhemmat onnistuin aikoinani rikkomaan, enkä edes yritä palauttaa niitä.

Leiskoja olen väsännyt lukemattoman määrän, en yritä edes arvata todellista lukumäärää. Veikkaisin, että emme puhu kymmenistä ulkoasuista. Ensimmäisen vuoden aikana ehdin yli 30 tehdä.

Tosiaan eilen illalla aloitin säätämään uutta palvelinta. Suurimmaksi osaksi meni ongelmitta, mitä nyt kädetin vähän nettisäätöjen kanssa. Joskus vähän ennen klo 1 yöllä päätin lopettaa ja mennä nukkumaan. Aamulla kone ei vastannut mihinkään. Käynnistin uudelleen ja katselin logeista, että varttituntia myöhemmin se oli päättänyt sammua. Lähdin sitten töihin ja perille päästyäni huomasin, että taas sama homma. Soitin Riikalle, joka käynnisti koneen uudestaan ja nyt on toiminut tähän asti. Saapas nähdä miten käy viikonloppuna, kun olemme maakuntakierroksella.

PÄIVITYS: Vaihdoin iän oikeaksi. Kiitoksia kalamukin suuntaan. Olin ihan varma, että se oli 2001, kun rekisteröin.

3 Replies to “Pnuk.net 4 vuotta”

  1. mikkå

    onn’ks olkn!

  2. Whois väittää, että ”created: 2000-12-17 05:00: 36 UTC core” mutta onnea syntymäpäivänä yhtä kaikki!

  3. Onnea veteraanille. Oma blogini ei ole vielä lähellenkään näin vanha :(

Kommentit on suljettu.