Pyöräilykausi

Torinrantaa polkiessani näin nuorisoa kaljakorin kanssa istumassa rannassa. Kellohan ei ollut vielä kahdeksaa siinä vaiheessa. Olisi varmaan hienoa olla kesälomalla.

Pyörä on siis saatu takaisin huollosta ja säät ovat kaunistuneet sen verran, että olen voinut aloittaa pyöräilyn töihin. Huomaa, etten ole pariin kuukauteen kauhean paljon polkenut. Nyt on vielä molempina päivinä sattunut suhteellisen raju vastatuuli. Ja työmatkakin on vähintään tuplaantunut, tai ainakin tuntuu siltä. Pyörä kuitenkin tuntuu lähes uudelta nyt kun on jarrutkin.

Muita tavoitteita pyöräilyn lisäksi voisi olla taas kitaransoitto. Sitä pitäisi tehdä vähän useammin kuin kerran kesässä festareilla. Nyt on taas tullut rämpytettyä akustista paljon ja voisin jo uudet kieletkin ostaa. Provinsseissa katkesi D-kieli, onneksi kuitenkin niin läheltä satulaa, että pystyi löystyttämään ja lyömään kiinni uudestaan. Nämä samat kielet ovat olleet ainakin kolme kertaa provinsseissa ja sitäkään ennen ei tuu ihan heti mieleen, milloin olisi vaihdettu. Sähkökitaraan voisi tehdä saman tempun, vaikka sitä tulee harvemmin soitettua, kun se ei ole niin hauskaa yksin, samalla pitää kolvata vähän johtoja.

Koneita on tullut kasattua ja ihmeteltyä palkanlaskenta- ja reskontrasoftien monimutkaisuutta. Asennuksessa kesti eilen yllättävän kauan, koska ei riitä, että asennetaan vain itse softa, vaan halutaan vielä tietokantaserveriä ja muuta samalla. Ohjeistus olisi varmasti toiminut, jos vain softan tehnyt firma olisi toimittanut alkuperäiset levyt. Kuitenkin kikkailemalla sain eilen nämä toimimaan ja sihteeri pääsee mahdollisesti lomalle ensi viikolla.

Minä en.

2 Replies to “Pyöräilykausi”

  1. vaemo

    Tänä vuonna jäi tosiaan harmittavasti yhteinen kesäloma viettämättä. :/

  2. Tuolla reenillä ku lähtis lauantaina ajamaan Ranskaan niin varmasti tulis noutaja. Tosin myös harrastajalle riittää että näkee tv:stä ko.tapahtuman.

Kommentit on suljettu.