Kuvailua

Perjantaina sain kauan odottamani salaman ja wide-linssin kameraan. Nyt pitäisi vain opetella salaman käyttöä. Linssi nyt menee melkein itsestään.

Lauantaina kävimme Janin, Katjan ja Pasin kanssa kiertelemässä ja kuvailemassa. Aluksi matkasimme autolla Toppilan Halpahallin parkkipaikalle, josta kävelimme rantaan. Minä räpsin lähinnä satunnaisottoja, Pasi ja Jani vaihtelivat oikein putkiakin. Sää oli nätti ja mukavaahan sen on aina joskus välillä kenties ulkonakin käydä.

Lauantai-iltana oli sitten Gnun levynjulkistuskeikka NGO:ssa. Maybin kanssa vietimme illan seinäkukkina ja nautimme musiikista. Ahdasta oli, joten en viitsinyt alkaa kasaamaan kameraa ja suuntaamaan lavan lähelle. En tiedä mitä palotarkastaja olisi sanonut väkimäärästä, mutta veikkaan, että muutama kymmenen ihmistä oli liikaa siihen tilaan. Bändi soitti hyvin, sääli tosiaan, ettei paljon tolpan takaa nähnyt.

Joitakin otoksia kävelyreissulta, pari muuta löytyy vielä Paskakaupunni.comista.

Jani kuvaa

Pasi kuvaa

Auringonlasku

One Reply to “Kuvailua”

  1. Jani

    Noi meikän kädet näyttää kyllä aika Mahtavilta tossa kuvassa… hehe no melekoset murakourat ne onki muahahah

Kommentit on suljettu.