Time has come

Töitä on tullut tehtyä niin paljon, etten ole ehtinyt paljon muuhun keskittyä. Viikonloppuna sentään ehtii rentoutuakin välillä. Perjantaina kävimme työkavereiden kanssa ”yhdellä”, myöhään meni. Siitä ei enempää.

Lauantaina oli sitten vuorossa Rotosrock ja Nine Ruotsista. Sitä bändiä on tullut odoteltuakin keikkailemaan tänne pohjoiseen.

Ninen kitaristi

Meininki oli juuri niin hyvä kuin toivoinkin, yleisöä oli jonkin verran, eivätkä jääneet vain istuskelemaan. En sitten tiedä, olisiko ollut parempi joku sisätila ja vähän matalampi lava. Tuntui jäävän osa bändistä vähän syrjään. Kuitenkin, oli se sen lipun hinnan arvoista reilusti. Ninen kuvat.

Greyhounds

Tänään käytiin seuraamassa Greyhound-kisoja Haukiputaan Virpiniemessä. Kyllä ne lujaa juoksi. Hyvä, että ehti vähän tähtäämään edes. Kuvat laittelen huomeniltana galleriaan.