Akvaario

Kilpparit

Tilasimme vähän aikaa sitten akvaarion petshop.fi:stä ja tänään se sitten saapui. Kävelimme Ammin kanssa liikkeelle, mikä sijaitsee ihan meidän vieressä. Se akvaario on julmettu. 150x60x60 cm eli 540 litraa. Siinä mahtuisi hyvinkin kylpemään, tuli mieleen Kummelin sketsi Suklaamonnista.

Jussi auttoi autolla akvaarion meidän oven eteen ja kannoimme akvaarion sisälle siinä toivossa, että mahtuisi hissiin. Eihän se mahtunut. Jussi kuitenkin auttoi kantamaan akvaarion ihan sisälle asti neljänteen kerrokseen. Olin aivan puhki, kun akvaario saatiin perille. Vähän piti istahtaa, ennen kuin Ammin kanssa palasimme liikkeeseen ostamaan suodattimen ja tasot, joilla kilpparit voivat levätä.

Myöhemmin illalla kasasimme kehikon, nostimme akvaarion paikoilleen ja kannoimme sellaiset 300 litraa vettä siihen. Osku ja Emma ovat vähän ihmeissään ja innoissaan, kun tilaa on hillittömästi. Vähän tuntuu jo selässä, mutta on se hieno.

Maailman suurin akvaario

Joskus on hyötyä bloggaamisestakin, en tiennyt liikkeen sijaitsevan ihan naapurikorttelissa, jollei tulipaloa olisi ollut ja Jussi ei olisi kommentoinut sitä juttua.

2 Replies to “Akvaario”

  1. mikkå

    Onko se yksi kilppari yksikseen sitten toisessa akvaariossa?

  2. Ei kyllä ne nyt kaikki tällä hetkellä viihtyy samassa. Jos Eetu rupeaa hankalaksi taas niin pääsee eristykseen.

Vastaa