Tumblr

Viime aikoina olen aika paljon saanut säätää WordPressin kanssa töissä ja on tullut olo, että oma blogi tarvitsisi jotain muuta. En tiedä, jotenkin tuntuu liian isolta paketilta minun tarpeisiini. Oli sitten puhetta, että tumblr voisi olla hyvä vaihtoehto.

Rekisteröidyin, kirjoitin ensimmäisen jutun, jossa olin jo tosi optimistinen. Katselin vähän miten ulkoasua muokataan ja kaikki vaikutti hyvältä. Kirjoittaminen miellyttävää, iPhoneenkin saatavilla ohjelmia sitä varten. Teemojen muokkaaminen oli aika suoraviivaista, HTML:n sekaan vain tumblrin omia tageja aaltosulkuihin. Ainoa mikä siinä ahdisti oli, ettei arkistosivua pääse itse muokkaamaan ja ei voi olla esimerkiksi info-sivua erikseen. Arvelin kuitenkin, ettei nämä niin isoja puutteita olisi.

Suunnittelin jo, että tekisin blogille uuden alidomainin ja tästä päädomainista saisi ihan mitä vain. Ismo jo koodaili minulle systeemiä, millä saisi kirjoitukset siirrettyä. Hän on itse onnistuneesti siirtänyt omat kirjoituksensa. Yhtäkkiä huomasin, että eihän siinä ole kommentointia. Toki saisi Disqusin helposti siihen liitettyä, mutta siitä tuli olo kuin HaloScanista. Javascriptillä lisätään ulkoisesta palvelusta kommentointi. Ei ole minun juttu.

Jos aloittaisin bloggaamisen nyt, tumblr olisi hyvä vaihtoehto, mutta yli tuhat kirjoitusta ja kommenttia myöhemmin jäänee vain yhden kirjoituksen kokeiluksi. Vähän niinkuin posterous. Ehkä tämän WordPressin kanssa vielä tulee toimeen.

4 Replies to “Tumblr”

  1. Jos haluaa hostata omaa systeemiä ja tykkää säätämisestä, niin Habari on tutustumisen arvoinen.

    Koska mun WordPress-kanta on kategorioineen/tageineen ihan miten sattuu rikkipoikki, niin suora WP->Habari importti ei toiminut.

  2. Meikä alko tuota tumbleria käyttää enenmmän tuollaisena digitaalisena muistikirjana. Iteltä löytyy kyllä Evernotekin mutta koska se on vielä mulla ilmaisversiona niin sitä ei voi jakaa muille.

  3. Joo, siihen se olisi hyvä. Pitää miettiä, jos vielä löytyis käyttöä. Ehkä jotenkin sitois sen tähän blogiin kuitenkin.

  4. birgitta

    moikkelis.

    mä olen juuri aloittamassa blogin kirjoittamista, ja olin valinnut alustaksi tumblrin. juuri kun olin julkaisemassa kirjoitusta faceen, huomasin, ettei siinä ole kommentointimahdollisuutta. onko todellakin näin, että sitä ei saa ellei osaa itse sitä siihen koodata?

Vastaa