Torstaipoppia 13

Viikkoja jo yrittänyt saada aikaiseksi haettua Megamosh 2011 -levyä Combat Rockista, mutta ollut työ- ja muita kiireitä aina. Tiistaina viimein hyppäsin ratikkaan ja lähdin retkelle Kallioon.

Delta Force 2

Syyskuun lopulla olin Delta Force 2:n levynjulkaisukeikalla kuvailemassa ja hakemassa levyä, mutta bändi olikin lähettänyt Helsinkiin tulevat spesiaalipaketit Combat Rockiin, niin lähes tyhjin käsin piti lähteä paikalta. Keikka oli erinomainen sipseineen. Kuvia sieltä löytyy Flickristä albumista Delta Force 2 09/2011. Objektiivi sanoi tuolla reissulla kaiken automatiikan irti, niin oli vähän hankaluuksia valoituksen kanssa, onneksi RAW-kuvat antavat paljon anteeksi.

Levyn ensimmäinen raita, Sipsikeisarin marssi, lähtee tutulla tavalla alkuun introtyylisesti vähän hitaammin ja lyö isompaa silmään aika nopeaan. Loppulevy mennäänkin sitten kiireellä kaikki 23 minuuttia. Sopii hyvin kotitöiden taustalle.

Levyllä on pitkälti samaa meininkiä, kuin aikaisemmillakin levyillä. Reilusti lyhyempi kuin Personal Vietnam, mutta se ei haittaa. Aiheina mm. Jyväskylä, natsit, juntit, sipsit, alkoholi, träshi ja moshaus. Samalla meiningillä jatketaan, tosin vähän vähemmän Chuck Norrisia tällä kertaa. Biisit iskevät kovaa edelleen. Kaiken huumorin seassa on kuitenkin ihan oikeaa asiaa rivien välistä luettavissa/kuunneltavissa.

Erikoisuutena on Asa Masan puhelaulut Älä niele paskaa -raidan alkupuolella. Sitä ei ikävä kyllä kuultu levynjulkkarikeikalla, Majuri Harmageddon ei suostunut edes yrittämään. Levyn viimeinen raita, Pahan ulospurkaus, on cover Sodomin Outbreak of Evilistä.

Megamosh 2011

Kansitaide on CHRZU -nimellä kulkevan herran piirtämää ja hyvinkin yksityiskohtaista Jyväskylän tuhoamista kuvaavaa. Kannet ovat avattavat ja sisäkansissa on useitakin allekirjoittaneen nappaamia kuvia bändistä.

Megamosh 2011

Jos ei aiemmin ole tutustunut ja kasariträssi kiehtoo, kannattaa tähän tutustua. Helpointa se on bändin sivuilta.

★★★★☆

2 Replies to “Torstaipoppia 13”

  1. …siis Sodomin OUTBREAK of Evil ;)

  2. No niinhän se on! Pitäisi luetuttaa kaikki jollain muulla ennen julkaisua.

Vastaa käyttäjälle pnukPeruuta vastaus