Far Away From Home

Torstaista sunnuntaihin tuli sitten vietettyä Moses Hazyn ja sekalaisen seurakunnan mukana Baltiassa.

Keskiviikkoiltana jännitti, että muistankohan herätä ajoissa aamulla, että pääsen laivaan. Olinkin sitten ihan ensimmäisenä terminaalissa paikalla, jonne ilmaantui aika nopeasti sitten Ville, joka oli tuonut mukanaan mokkapaloja, ihan hyvä aamiainen. Laivassa sitten mentiinkin heti pubin puolelle, jossa esiintyi jokin trubaduuri. Tallinnaan päästiin ilman suurempia ongelmia ja löysimme bussinkin, millä jatkoimme siitä Tarttoon.

Moses Hazy @ Tartu

Tartossa oli sitten kirjautuminen hostelliin, sen jälkeen vähän hämärää, mutta lähdin bändin mukaan roudaamaan tavaroita Genialistide Klubille, joka vaikutti vähän rähjäiseltä, ehkä vanha koulu tai vastaava. Ruoka maistui. Pienet torkutkin onnistuin ottamaan soundcheckin aikana. Ennen keikkaa kävimme vielä hostellilla, jossa oli yleistä riehunaa ja rähinää. Keikka itsessään meni tanssiessa ja muutaman valokuvankin otin. Bileet jatkuivat sitten hostellissa aika myöhään. Saattoi olla aistittavissa hieman yliväsymystä eli humalaa. Kiireellä pakkaus, bussiin ja matkalle kohti Riikaa.

Moses Hazy @ Jelgava

Matkalla jatkui sama meno, pikkusen taisin yrittää nukkua siinä, mutta aika huonosti onnistuin. Taas kirjautumista ja melkein samantein sitten kohti Jelgavaa, jossa seuraava keikka oli Melno Cepurīšu Balerijassa. Osa porukasta oli sen verran humalassa, että meinasivat joutua keikalta ulos. Ensimmäisenä esiintyi, luultavasti paikallinen orkesteri, Suņa Stunda. Voisi melkein jonkin verran folkkimeiningiksi sanoa. Ei paha ollenkaan. Yöllä sitten takaisin Riikaan, matkasta ei hirveämmin ole muistikuvia, mutta en ainakaan sammunut, kun Café Lengingradiin osasin lähteä vielä mukaan. Siellä sitten näytettiin miten suomalaiset ryypiskelee. Pöydällä tansimmista ja sellaista.

Lauantaina sitten lähdimme tyttöjen kanssa käymään kaupungilla, New Yorkerissa Mikko lyöttäytyi seuraan ja syötiin vähän ja muutamat tasoittavat otettiin Nabaklabissa. Oikein miellyttävä paikka, sattui olemaan vielä pohjoismainen sarjakuvanäyttely heidän galleriassaan. Hetken ehdin torkahdella hostellissa, mikä oli järkyttävän kylmä paikka. Kaljat säilyivät hyvin kylmänä lattialla. Onneksi seuraava keikkapaikka, Bubamara, oli ihan vieressä. Keikka meni hyvin, hetken kaljaa ja vodkaa naamaan ja taas mentiin Café Leningradiin. Tällä kertaa eri ihmiset tanssivat pöydällä. Pääsi vähän paikallisten kanssa juttelemaan. Kovia jääkiekkoihmisiä.

Moses Hazy @ Riga

Sunnuntaiaamu olikin sitten aika hätäinen, aikataulu oli aika tiukka sen suhteen, että ehditään laivaan. Kaikki meni kuitenkin suhteellisen hyvin ja ilman pitempiä taukoja ehdittiin hyvin perille. Pienet pikahumalat siinä kyydissä ja laivassa sitten potut ja kasvispihvit sienikeitolla naamaan ja rupes olo paranemaan. Aika väsy oli jo siinä vaiheessa.

Laivalta piti vielä roudata rumpukamat autoon, ennen kuin pääsin kävelemään kotiin. Niitä kertoja, kun on tosi onnellinen, että ei asu enää Oulussa. Muutama tunti autossa ei kiinnostanut siinä vaiheessa enää yhtään.

Kiitoksia matkan järjestäjälle, bändille, kuvaajille ja muillekin matkaseuralaisille.

Vastaa