Thaimaa

Tänä vuonna vietimme joulua vähän lämpimämmissä olosuhteissa, Ao Nangissa Thaimaan länsirannalla. Bangkokin lentokentällä jo huomasi, että vähän erilaiset kelit, samantein hikeä pintaan, kun oli vielä vähän liikaa vaatetta päällä. Syntymäpäivä tuli siellä vietettyä ja junassa juhlien.

Ao Nangissa sitten paikalliset eivät ollenkaan tienneet paikkaa missä meidän piti majoittua. Väittivät, että siellä ei ole mitään ja pitkä matka joka paikkaan. Loppupeleissä oli vain puolitoista kilometriä meren rannalle ja kaupatkin olivat ihan vieressä.

Pari viikkoa meni nopeasti. Snorklailua, aurinkoa, venereissuja. Hienoja saaria ja mahtavia hiekkarantoja ja koralleja. Voisin helposti uudestaankin lähteä vastaavaan paikkaan.

Matkalla muistin kyllä domainin vanhenemisen, mutta Osuuspankin verkkovarmennus ei halunnut millään toimia sieltä verkosta. Tais sitten olla parisen viikkoa tämäkin sivusto saavuttamattomissa.

Vastaa