Parit keikat

Pari edellistä iltaa mennyt keikkoja katellessa. Pientä väsymystä on tällä hetkellä ja iltapäivällä on oman ”pändin” kanssa treenit, ei pääse edes päiväunille.

Keskiviikkona Driven Dynamo esiintyi Red Light Says Gon kanssa 45 Specialissa. Meininki oli aika jees. Yleisöä ei paljon ollut ja se vähäinenkin porukka istui kaukana lavalta. Sääli, sillä molemmat pändit vetivät hyvän keikan.

Eilen Lentävässä Lautasessa oli esiintyjinä vähän vaihtoehtoisempia artisteja. Illan aloitti Isä Aurinkoinen ja Rauhanpanssarit. Sellaista poliittista puhelaulua. Ensimmäinen liverapartisti mitä minä kuulin. Muistaakseni.

Real Vacation heitti loistokeikan. Jonille sanoinkin, että paras heidän keikkansa missä olen ollut. Tämähän oli ensimmäinen. Punkrokki upposi minuun ja yleisöönkin. Oli vähän liikehdintääkin bändin edessä. Ostin heidän vinyylisinglensä, jossa tuskin on kopiosuojausta. Pitää siirrellä vähän tavaraa soittimen päältä pois kotona tänään.

Anno Fallon keikka kuului ihan hyvin takahuoneeseen. Oli minulla suunnitelmissa käydä ottamassa pari kuvaakin, mutta oli turhan ahdasta. Kuuleman mukaan maksaneita asiakkaita oli 189, mikä on aika paljon Lentävän kokoon nähden.

Galleriaan ehdin jo lisätä Driven Dynamon kuvat ja Real Vacationin kuvat. Mikäli saan jotain puristettua irti RLSG:n kuvista, tyrkkään nekin galleriaan myöhemmin.

2 Replies to “Parit keikat”

  1. Lenderö

    No huhhuh ku porukkaa. Rupiavat kuitenki pitämään enempi nuita hihop iltamia ja pohjoismainen hardkore jää ihan tyystin.

  2. Minusta ne toimi kyllä ihan hyvin yhdessäkin.

Kommentit on suljettu.