pnuk!

Blogissa tapahtuu

Puntala-rock 2007

Polttoitsemurha

Olo on kuin olisi taas Tampereella käynyt ja Lempäälällä päähän lyöty. Erittäin kiva reissu. Näin paljon vanhoja kavereita ja uusiinkin tutustuin.

Torstaina oli jo lähtö ja kuten tavallista, vähän kaikki oli sekaisin. Yöpaikka vielä vähän arvuuttelun varassa, ennakkolippujen saaminen avausklubille ja niin edelleen. Kaikki kuitenkin hoitui mallikkaasti. Löytyi jopa kuski koko viikonlopulle.

Säät suosivat suhteellisen hyvin, vähän välillä tuli vettä, mutta ei tarvinnut läpimäräksi edes kastua. Poliisejakin tavattiin pariin otteeseen, tiedänpähän nyt, ettei ole hakua päällä minusta.

Bändejä en erityisemmin tarkasti seuraillut. Lähes jokaista varmasti jonkin verran seurasin, mutta en minä niiden takia sinne edes lähtenyt. Brutopia, No Kids, Aortaorta, Polttoitsemurha ja Extreme Noise Terror tuli nähtyä lähempää. Viimeksi mainittu ainoana noista, joissa ei soita tuttuja.

Vielä on jäljellä Alhonkaturock, Pottupeltorock ja yhdet häät tälle kesälle. Seuraavat kolme viikonloppua siis vielä pitäisi jaksaa.

Samankaltaisia juttuja:
Puntala-Rock 2006
Puntala-rock 2008
Puntala-rock 2008 osa II
Rock de la Provence 2004
Crustoberfest III

Yleistä | Maanantaina, 30. Heinäkuuta 2007 klo 11:46