pnuk!

Blogissa tapahtuu

Kenties liioittelua

Mac Mini

Tuli haettua tämmöinenkin kotiin ja nyt olen pari päivää lähinnä omena-koneita käyttänyt. Ihan kivalta tuntuu. Ministä tulee lähinnä mediakeskus, eli en minä sillä mitään muuta kuin elokuvia katsele ja musiikkia kuuntele. Mielessä on ollut myös serveriksi vääntäminen, mutta voi olla, että jää tekemättä.

Aamulla Hessaan eli päästadiin. Minut voi illalla bongata Libertestä.

Samankaltaisia juttuja:
Pikakuulumiset
Muistutus itselle
Kokeiluja
Sunnuntailista
Ei voi käsittää

Yleistä | Torstaina, 23. Elokuuta 2007 klo 00:34


1 kommentti

äiti

23. Elokuuta 2007 21:45

jaaha, lelut senkun lisääntyy. pitäskö tehdä lisää hyllyjä ja pöytiä?