Crustoberfest III

Olipas viikonloppu. Luulaja taas nähty ja Oulussakin crustailtiin.

Perjantaina lähdin Brutopian kanssa kohti Luulajaa katsomaa sikäläistä meininkiä. Mukavaa oli nähdä vanhoja tuttuja sieltäpäin ja bänditkin viihdyttivät. Nukkumista ei ihan tarpeeksi ehtinyt harrastaa ja oli aika väsynyttä ajella takaisin Ouluun.

Eilen oli sitten menot täällä Oulussa ja oli vielä mukavampaa. Samantien, kun Ouluun pääsimme takaisin, alkoi roudaaminen. Alkuun tuntui, että millään jaksaisi, mutta homma lähti nousuun bändien aloittaessa ja jatkui aamuun asti. Death By Snoo Snoo, Brutopia ja Polttoitsemurha jäivät parhaimpina mieleen.

Tänään olemme lähinnä istuskelleet sohvalla ja katselleet televisiota. Huomenna alkaa vähän erilainen elämä.

One Reply to “Crustoberfest III”

  1. Kiitos kuskille. Oli kivaa. Sunnuntaina roudattiin Laurin kans kahestaan ne kaikki kamat ja muidenki pändien kamat klo 9:30-12:00, ei ollu kivaa eikä lähteny oikeen nousuun :D

    Laitas brutopia raw kuvia jonnekki niin voidaan käyttää niitä jossain. Hieno kuva toi tossa. varsinki tuo basisti

Vastaa