The Adolescents

Eilinen keikkailta oli kyllä vallan mainio. Lauran kanssa lähdimme hyvissä ajoin ennen yhdeksää kävelemään kohti Bar Loosea ja pysähdyimme ruttopuistossa moikkaamaan kavereita. Loosen edessä näytti olevan jo porukkaa kovasti.

Olimme vähän etuajassa paikalla ja ehdimme odotellakin. Kohu-63 aloitti keikat ja kuulosti hyvältä, ihmisiä ei hirveästi ollut vielä paikalla. Anal Thunderin aikana ihmisiä oli jo reippaammin ja katselimme vähän syrjemmästä keikkaa. Tykkäsin isosti, aiemmin kesällä en ehtinyt koko keikkaa näkemään niin nyt kuitenkin pääsin näkemään.

Sitten illan kohokohta eli Adolescents. Näin edellisen kerran viime vuonna Puntala Rokissa ja silloinkin rokkasi, nyt oltiin pienemmässä tilassa. Lauran kanssa jäimme miksauspöydän paikkeille ja ajattelimme näkevämme siitä. Sitten tuli Jussi, joka on vähän pitempi, seisomaan juuri minun eteen. Kuvat ovat vähän mitä ovat, kun Ixuksella kuvasin mustavalkoisena ja reiluhkolla ISO-arvolla.

You gotta jump!

Nämä sedät ja nuorehko mies pistivät paikan sekasin. Aluksi oli rauhallista, mutta parin biisin jälkeen lähti pittikin käyntiin ja saimme todistaa lavalta hyppelyä ja laulajakin vedettiin ”surffaamaan” yleisön päällä. Alun jälkeen minä työnnyin ihan eturiviin, että pääsin näkemään kunnolla. Huomaa kyllä, ettei mitään aloittelijoita ollut keikkailemassa.

Adolescents

Crowd surfing

Tired

Soittivat vielä reilun encoren ennen kuin päästiin kotiin. Mukaan tarttui t-paita ja pinssejä. Jäi oikein hyvä mieli.

Keskiviikon keikasta laitoin Seksihullujen Sukupuolitauti -biisin Vimeoon.

Vastaa