Sideshow Night

Eilen oli Helsinki Sideshow Night Nosturissa ja Ammin kanssa kävimme katsomassa esityksiä. Sain nimeni listalle, että sain tällä kertaa ottaa kameran mukaan.

Bobo's Loco Carneval

Pitkästä aikaa näin Bobo’s Loco Carnevalin lavalla ja olivat muuttaneet esitystä. Roikuskelua ja roikkuttamista, tikanheittoa, kumiluotien ammuskelua ja muuta mukavaa.

Fakir Skolen

Norjalainen Fakir Skolen oli pääesiintyjänä pettymys. Temput olivat huikeita, mutta tahti oli vähän liian hidas. Ja aika moni temppu oli sellasia mitä olin aiemmin nähnyt.

Snake Oil

Snake Oil Inc. oli tavallaan uusi tuttavuus. Olen nähnyt samoja henkilöitä lavalla eri nimellä aiemminkin. Esityksellä oli hyvä tarina ja taustabändi. Tykkäsin paljon.

Toinen hauska juttu lauantaina oli, kun järjestelin ja huomasin pari vuotta sitten rikkoontuneen Tokinan 10-17mm kalansilmäzoomin. Pari viikkoa sitten kun akvaarion kehikkoa rakensin, käytin sitä vasarana hetken. Nyt jostain syystä laitoin sen kameraan kiinni ja sehän toimi. Välillä hukkaa automatiikan, mutta pystyy silti kuvaamaan. Ilmeisesti eivät linssitkään liikkuneet hakkaamisen johdosta. Ilostuin suuresti.

Vastaa