Kitarani

Kitara tarroineen

Tämä on ensimmäinen kitarani. Metallikielinen akustinen merkiltään ja malliltaan SaeHan SD-51. Käsin valmistettu Koreassa. Mitään tietoja en netistä löytänyt, ilmeisesti ei valmisteta enää. Sain sen yhdistettynä 16-vuotissyntymäpäivä- ja joululahjana. Muistaakseni. Saatoin ehkä täyttää 15. Ensiksi ihmettelin, että miksi oikeakätinen, mutta syyksi kerrottiin, että jos muutkin perheestä haluaisivat opetella soittamaan. Loppujen lopuksi vain minä ja Mikko opettelimme soittamaan ja molemmat olemme vasenkätisiä.

Monet hetket on vietetty yhdessä ja kierrelty eri paikoissa. Tällä opettelin soittamaan niin, että iho lähti sormista. Ja vieläkin, kun on pitempi tauko soittelemisessa ja soittaa muutaman tunnin, niin lähtee iho.

En ihan tarpeeksi hyvin ole pitänyt huolta ja kieliä tulee vaihettua turhan harvoin, mutta ne hetket ovat sitten mahtavia, kun kuulee, että kitara oikeasti soi eikä vain rämähdä. Kerran oli ollut 8 vuotta vaihtamatta ja sitten katkesi G-kieli aivan tallan kohdalta Provinssirokissa. Saimme tehtyä solmun ja laitettua kielen paikoilleen ja samoilla kielillä meni vielä seuraavaan Provinssiin asti, jossa se kieli sitten katkes uudestaan. Silloin päätin vihdoin ostaa uudet ja olen toisenkin kerran vaihtanut kielet. Taas olisi sen aika. Kerran on satula haljennut ja vaihdettu, kitara jopa parani sen yhteydessä ja kerran on talla meinannut irrota. Annoin kitaran isälle korjattavaksi, joka pulttasi sen kiinni. Nyt pysyy. Luultavasti vielä seuraavat 15 vuotta soittelen tuolla, kun en saa aikaiseksi ostettua uuttakaan.

Jonkin verran on tarrojakin kertynyt. Tulee melkein kaikki tarrat liimattua, mitkä vain käsiini saan. Lavan ”hardcore” on Mikon jäljiltä, muuten taitaa olla minun liimaamia.

Akustisen lapa

Akustisen runko

Akustisen runko alta

Aivan liian harvoin tulee soitettua. Eilen vähän näppäilin, mutta vähän tuntui jäässä sormet olevan.

Akustisen runko edestä

Sähkökitaroitakin olisi, mutta ne on aivan liian tylsiä esiteltäviksi.

Yksi kuva lisätty

4 Replies to “Kitarani”

  1. Osaisinpa minäkin soittaa kitaraa… se on yks juttu jota minä en sit ikinä opi, vaikka kuinka yrittäisin :P

  2. Samikset, melkein: http://www.flickr.com/photos/hlehto/4328853470/

    Ostin tuon tuossa hiljattain 1994-1995 tienoilla 900 markalla. Siinä oli musiikkikauppiaan mielestä jokin kauneusvirhe tai jotain, niin sen sai halvemmalla. En ole 15 vuodessa noteerannut sitä kauneusvirhettä.

  3. @hlehto
    Komia! 12-kielisen voisi melkein laittaa hankintalistalle.

  4. 6 kuukautta ja 12 päivää myöhemmin kuvani kitara vaihtoi omistajaa ja Tirkkosen taloudessa on kaksi Saehania.

Vastaa