Suoraan sisältöön

Disainia ihoon

Tänään oli sitten viimeinkin se päivä jota olen odottanut jo kauan. Kävin Oulun Igorsilla tatuoitavana. Hetken mietinnän jälkeen päädyin perinteisiin tähtiin ja sitten vähän erikoisempaan eli omaan logoon. Kahdeltatoista oli aika ja olin kerrankin ajoissa paikalla jossain. Ripe söi ja piirsi ne kuvat mitkä olin printannu. Aloitettiin olkapäästä eli logosta. Ei oikeastaan tuntunut kauhean ikävältä, vähän kirveli. Vitsailinkin, että jos ois vähänkin mukavampi tuoli, niin ois voinut nukahtaa siihen. Logon valmistuttua pidimme röökitauon ja kerkesi kirvelykin alkaa. Tähti sattui sitten taas aika paljon. Ei olisi voinut nukkua. Ranteessa on ilmeisesti kipeitä kohtia ja paljon. Onneksi on vain yksi ranne enää ilman kuvaa. Loppujen lopuksi koko hommaan meni vajaa 3h taukoineen. Oli tarkoitus tehdä vielä toinenkin ja kenties kolmaskin tähti, mutta aika loppui kesken.

Nyt olen triplannut tatuointien määrän kehossa. Kuvia voi ihastella Bodymodifications.netissä. Parta sai portfolioonsa erilaisen työn.