Hevostelua

Kävinpäs sunnuntaina ensimmäisen kerran hevosen selässä. Kauhea paniikki oli ja mun todella hyvä korkeanpaikan sietokykykin oli äärirajoilla. Siinä vaiheessa kun Sakke liikahti askeleen verran eteenpäin, mä päätin hypätä alas. Vakaasti olen päättänyt, että kyllähän minä ratsastan, mutta näemmä pitää todella hitaasti siirtyä siihen vaiheeseen. Ei se oikein pelkoakaan ole, mutta tulee huono olo. En pysty tivolissakaan missään laitteissa oikeastaan käymään, ainakaan sellaisissa mitkä nousevat maasta irti ja pyörivät. Hevosen perässä kärryillä on kyllä kivaa. Ensi viikonloppuna kait pitää kokeilla taas, joskos rohkeutta ois enemmän. Mirkka ja Rane lupasivat lähteä mukaan ja enhän minä silloin voi jänistää.

Taas olisi yksi onnellinen pnuk rok toolin käyttäjä lisää, kunhan vain viimeistelen hänen sivunsa. Kyseessä on Nandun blogista, joka on lojunut mulla sähköpostissa jo jonkin aikaa. Ei siinä sitten kauan kestänyt kun sen teki. Ehkä jo huomisiltanana pääsee kirjoittamaan omia höyhenen kevyitä juttujaan. Ollut Kitteen porukalla vähän hiljaisempaa nyt kun aurinko paistaa ja pitää kaivautua maan alle lepäämään.

Oon katellu sinihammasvermeitä koneeseen, nyt kun on toi puhelin ja siinä kamera. Epoxilta löytyis sellanen mikä asennetaan emolautaan kiinni ja antenni tulisi koneen taakse. Kuinka ollakaan itsellä on juuri Epoxin emolauta ja vielä tuettuen listalla. Tälle sinihammasvermeelle luvattiin 30 metrin kantosäde, tietty suoralla näköyhteydellä. Enköhän mä sellasella sais kalenterin synkattua, vaikka istuisin pihalla röökillä. Mistäs tulikin mieleen… kahvia ois vielä kupillinen ja savukekin voisi maistua.

2 Replies to “Hevostelua”

  1. mayb himself

    Voinee tuo kitteen hiljasuus johtua myös siitä ettei ole hra.antikristus huutamassa helvetin hoosiannaa ircissä tms. painostamassa mihinkään.
    Profeetta omalla maallaan landella ennusti tämän.

  2. Hevosen selässä – niin sitä pitää! :)

    Kyllähän tämä kesä veronsa vie, iltaisin mieluummin istuu nuotiolla kuin koneen ääressä ..

Kommentit on suljettu.