Ja taas kerran

Serveri oli ilmeisesti lähes koko viikonlopun yli piilossa. Torstaina oli vaihtunut IP ja joker.comin ei antanut muutella nameservoja. Joka tapauksessa, nyt näyttäisi toimivan ja toivottavasti myös tulevaisuudessa. Ei neljän tunnin varoitusaika, varsinkaan jos se sattuu 18-22, riitä säätöihin.

Viikonloppu oli ja meni. Perjantaina lähdimme anoppilaan ja kävimme lauantaina Kalajoella maalaustalkoissa. Siellä oli myös jotkut paikalliset kyläjuhlat joissa piti pyörähtää. En olekaan niin kuollutta meininkiä juhlissa hetkeen nähnyt. Illalla sitten ajoimme kotiin.

Eilen oli sitten se pelottava ratsastusreissu taas. Mukana oli Mirkka, Rane ja JJ. Kaikki lähes yhtä kokemattomia kuin minä. Mirkka oli ratsastanut aikaisemminkin. Rane kiipesi ensimmäisenä Saken selkään ja he kiersivät lyhyen lenkin maastossa. Riikka siis talutti hevosta. Seuraavaksi kävi JJ, joka oli tosi innoissaan. Oli innostunut vielä palatessakin. Mirkalla oli tosi leveä hymy kun pääsi selkään, palatessa ei jostain syystä ollut, vaikka kivaa oli. Minä olin sitten viimeisenä vuorossa. Selkään pääsin yllättävän helposti, eikä edes oikeastaan pelottanut. Kierroksella onnistuin jopa katselemaan maisemia välillä.

Hevostelusta lähdimme sitten Mirkalle ja Ranelle grillaamaan ja saunomaan. JJ:n jätimme Tuiraan, hänellä on vielä vähän palvelusta jäljellä ja piti päästä Rovaniemelle. Grillaaminen oli kivaa ja ruoka maistui. Ranen kannettavaa hyväksikäyttäen päivitimme puhelimen videosoftan ja latailtiin pari peliäkin lisää. Aika näpsäkästi se kävi infrapunallakin. Onnistuin jossain vaiheessa telomaan varpaani sohvan jalkaan ja tälläkin hetkellä vielä jomottaa. Aluksi ei tuntunut missään, mutta loppuillasta oli jo tosi tuskaa. Ei kait silti mitään oo murtunut.

Noin meni mun viikonloppu. Viikkopalaveri alkaa, eli kiireesti parvekkeelle röökille.

One Reply to “Ja taas kerran”

  1. Mr Zero

    Örrör!
    Ahvenanmaalla oli huimaa ja maisemat oli kans. Matkaa fillaroiden taittui sellaset rapeat 400 km – oli kyllä itsensä ylitys ku pystymetsästä lähdin moiseen yritykseen. Ens kerralla voisin ottaa pari-kolme vaihdetta enemmän fillariin sen yhden lisäksi ;) (oli aika tuskaa vetää ylmäkeen ku fillarin päällä oli kori täynnä tavaraa ja tarakassa kiinni rinkat ja teltat jne.)

    Yep yep kesäloma on jos vaikka vetäs parit siiderit ja olsat – Seeya!

Kommentit on suljettu.