Muistutus itselle

Eilen oli tarkoitus aloittaa serverin asennus, sain lähinnä aikaiseksi imuroitua Cruxin CD-imagen. Sivulla kuvailtiin kevyeksi ja hyvin optimoiduksi, tiedosto on ainakin vain ~187Mt. Eli kyllä siitä aika paljon on karsittu pois verrattuna esim. RedHattiin. Tein kyllä tilaa toiselle näytölle pöydälle ja siirsin tulevan serverikoneen tänne myös. Sainpahan toisen näytön koneeseen taas käyttöön.

Töihin pitäis lähteä, onneksi eilinen myräkkä on jo ohi. Kun polkee töihin merenrantaa pitkin, tuuli harvoin on kiva asia.Tuntui välillä, että parvekkeen lasitukset hajoavat, puut katkeilevat ja sen sellaista. Varmaan jossain päin katkeillutkin. Haapavedellä oli ainakin sähköt käynyt poikki. Täällä Oulussa lähinnä vain vähän himmeni valot välillä. Eilen ennen myräkän alkua oli todella hieno sateenkaari, oikeastaan kaksi. Yritin valokuvailla, mutta ei minun käsillä mitään hyviä kuvia saa. Pitää jokin päivä säätää pnukroktooliin joku tiedostohärveli, jotta voisi liittää kuvia tms. juttuihin.

Jospas vetäis vähän vaatetta päälle ja lähtis polkemaan duuniin.

Muistutus itselle:
Kuuntele YleXiä klo 13.10. Juttua verkkopäiväkirjoista. Ois ainakin kolmas kerta kun kuuntelen kyseistä radiokanavaa.