What a waste

Eilen oli sitten paritkin pilleet. Ekaks kävin tosiaan Zeron luona syömässä herkullista kasvispizzaa ketsupilla ja kuutioimassa Paskakaupunnin seuraavaa versiota. Tuli siinä muutama janojuomakin maisteltua ja heitettiin parit kuolemattomat lausahduksetkin.

Sieltä sitten pyöräilin kasin aikoihin himaan ja suunnattiin Toppilaan salaiseen tapaamispaikkaan, jossa Aki jo odottelikin. Heti meidän perään saapui Heikki vaimokkeineen ja parin muunkin henkilön kanssa. Norskipoika ei ilmestynyt paikalle ollenkaan. Ja me kun odotettiin palavan lihan hajua tosissaan. Siellä sitten seurusteltiin, ihailtiin Moottoripyöriä ja naureskeltiin neulakammoisille. Itsehän olen myös hieman sellainen, mutten sentään pyörry kun korvakorua laitetaan. Illan kuluessa tuli muitakin ihmisiä paikalle ja me poistuttiin Riikan kanssa hyvissä ajoin nukkumaan.

Ja sitten otsikon aiheeseen. Tänään aamupäivällä kuulin, että eräs bodymodsin jäsen on kuollut ja poistin hänet galleriasta. Tuhlausta, sanon minä. En tuntenut tarkemmin, mutta vaikutti lyhyen tutustumisen perusteella kivalta kaverilta. Pahoitteluni hänen ystäville ja sukulaisille.

<haircut>Iltapäivällä lähdettiin tukanleikkuureissulle Tuopin luo ja taas on lyhyehkö tukka. Sain Tuopilta mukaani taas yhden romukoneen, jos siitä sais aikaiseksi palomuuri-/verkonjakokoneen.</haircut>

Kävin myös viime hetkellä, noin varttia vaille kahdeksan, suorittamassa kansalaisvelvollisuuteni ja äänestämässä. Itselleni en löytänyt sopivaa ehdokasta niin annoin paremman puoliskon päättää ketä äänestän. En tiedä kenestä on kyse, mutta numeron muistan. Nyt voiskin siirtyä jännittämään pääseekö oma numero eduskuntaan.