Yhdellä

Lähdinpäs perjantaina Jarin kanssa käymään yhdellä Maikkelissa. Töistä lähdettiin n. neljän aikoihin ja Levykauppa Äxän kautta baariin. Siellähän oli sitten muitakin tuttuja, Piia oli juuri lähdössä kotiin, mutta Ville ja Matti jäivät vielä seuraksi, Matti tosin siirtyi toisaalle vähän myöhemmin.

Kun mennään yhdelle, sen pitäisi tarkoittaa yhtä. Ilta jatkui niiden usean yhden kanssa ja jossain vaiheessa siirryimme meille. Joskus aamuyöstä pojat lähtivät kotiin ja minä menin nukkumaan.

Aamulla sitten heräsin perinteisesti ysiltä ihan virkkuna. Olisin kyllä mielelläni nukkunut myöhempään, päivä on ollut todella tylsä. Telkkaria oon yrittäny katella ja koodailla juttujuttuja.

Jocka ihmetteli maikkarin toimintaa Big brother -sarjan aikana. Samaa kohtaa toistettiin ohjelman aikana ja jopa väärää ohjelmaa näytettiin jossain välissä. Itsekin ihmettelin samaa, sivusilmällä ohjelmaa katsoessani. Aina kun vilkaisin telkkaria, sama kohta oli menossa. Todennäköisesti joku kädetön kesätyöharjoittelija asialla.

Visa haluaa tehdä kokeen Googlella, joten minäpäs ainakin avustan hommassa ja pistän linkin. Ilmaisia porno kuvia.

One Reply to “Yhdellä”

  1. No eipä ollut Maikkarilta eka kerta. Kaveri juuri kirosi, että sama Tilt oli tullut hiljattain kolmena lauantaina peräkkäin :)

Kommentit on suljettu.