Blogihärveleitä

Kuten Kalamukissakin on tehty, minäkin olen kokeillut blogihärveleitä. Aikaisemmin en ole muita kuin omaani kokeillut ja ajattelin, että mahdollisesti saisin hienoja ideoita näistä muista.

Toissapäivänä asensin ensin Nucleuksen, oikein sen eXtreme 3.0 RC-version, missä oli skinejä ja kaikkea kivaa. Asennus kävi nopeasti, ei montaa minuuttia tarvinnut säätää. Pettymys oli kyllä suuri sitten, kun näin millainen se oikeasti on, ei todellakaan sovellu minulle. Varmasti on paljon hyviä juttuja, mutta en ainakaan tähän versioon ihastunut.

Sitten asensin WordPressin, mikä valloittikin sitten minut täysin. Aluksi oli vähän ihmeissäni, mutta sitten kun vähän tongin dokumentaatiota ja koodeja, totesin, että se on juuri mitä haluan. Asennus kesti hädin tuskin minuuttia, vaikka meinasivat ohjeissa, että kestää viisi. Kaikenmoisia plugineja olisi tarjolla, eikä niiden tekeminenkään liian vaikealta vaikuta. Ensimmäiseksi puukotin kuvanlataushärvelin ja thumbnailien teon toimimaan ImageMagikilla, paljon muutakin säädin itse moottorista. Tämä nyt tarkoittaa sitä, että kun siirryn käyttämään WordPressiä, minun on otettava talteen aika paljon omaa koodia tuosta asennuksesta ja leikkaa-kopio-liimaa-toimintoja käyttäen siirtää ne uuteen. Todennäköisesti en siirry ennen kuin on versio 1.2 virallisesti ulkona.

TextPattern jäi sitten vähän vähemmälle huomiolle, asennus oli helpohko. Aika paljon enemmän sai silti säätää, ennen kuin se oli käyttökunnossa. Hienohko ulkoasu ylläpitopuolella, esikatselu ja HTML-koodin katselu oli hienoja, template-kieli selkeää ja ymmärrettävää, mutta jokin klikkasi. Ehkä siitä oli tehty liiankin hieno. En sitten tiedä.

Mutta tosiaan, tein päätöksen siirtyä käyttämään WordPressiä joskus tulevaisuudessa ja varmaan aloitan jo kohta niiden pluginien ja leiskojen teon. Pitää vain keksiä mitä oikeasti tarvitsee. Toisaalta, siihen on vielä aikaa ja mitä tahansa saattaa tapahtua.

4 Replies to “Blogihärveleitä”

  1. WordPress on hiton kätsy systeemi, paras mitä oon käyttäny. Ja tää uus leiska on hiton hieno, tykkään näistä väreistä!

  2. SuperD

    Juu, vöördpress käytössä mullakin. Hyvin toiminut. Juuri tuli uunista ulos 1.2-versio, dev blogissa asiaa.

  3. kalamuki

    En o vielä katsonut olisiko joku jo toteuttanut tämän mutta, jos toivoa saa, niin tarvetta olisi Worpressiin semmoinen feature, missä kuvasta saisi automaattisesti thumbnailit, joita voisi kääntää esim. vinoon. Eikös imagemagick tai gd osaisi tehdä sen?

  4. Tomi

    Saisihan sellaisen tehtyä. En ole vielä pahemmin tutustunut plugineihin, mutta saisin ihan peruskoodeja muokkaamalla sellaisen ominaisuuden.

Kommentit on suljettu.