Suoraan sisältöön

Loppuviikko ja viikonloppu

Torstaina Saara soitteli päivällä ja kyseli, voiko tulla Anssin kanssa yhdeksi yöksi meille. Sehän sopi ja he ilmaantuivat iltapäivällä meille. Rallia ajettiin koneella ja katsoimme Kill Billin toisen osan. Kyllä, en ole aikaisemmin jaksanut sitä paketista ottaa.

Lauantaina aamulla Mayb kävi myös pyörähtämässä koeajamassa Flat Outin ja ymmärsin, että hänkin tykkäsi pelistä. Illalla siirryimme Maaritin ja Ilkan luo, jossa kahvittelimme, ajelimme hiukset pois, asensimme windowsia ja kaikkea muutakin mitä yleensä vierailuilla tehdään. Asennus kyllä meni vähän puihin, kun Windows 98 ei tunnistanut koneessa olevaa näytönohjainta.

Heidän autonsa tuulilasiin oli ilmestynyt hassu lappu:

Tämä auto on rikki, koska se haisee pahalle

En nyt muista aivan tarkalleen, menikö sanasta sanaan noin, mutta tuo idea siinä kuitenkin oli. Olisi pitänyt olla kamera mukana, jotta olisi saanut ikuistettua.

Eilen lähdin Riikan mukaan Toppilaan hänen kiipeilytreeneihinsä ja napsin valokuvia, kävin myös ulkona pyörähtämässä ottamassa muutaman kuvan, joista pari pääsi paskakaupunni.comiin. Iltasella pyörähdimme appivanhempien asunnolla isänpäiväkahveilla.

Sellainen tavallinen viikonloppu. Luntakin tuli taas, saapas nähdä ehtiikö tänään sulaa pois vai pysyykö juhannukseen asti.