Ukkostaa

Kun lähdin töihin puolisen tuntia sitten, olin havaitsevinani auringonsäteitä ikkunasta. Nyt taivas on aivan musta ja jyrisee ja välähtelee tosissaan. Mitään uuttahan sateessa ja ukkosessa tänä kesänä ei ole. Omistaisipa ND-suotimen, tai vastaavan nyt, niin voisi kokeilla ottaa kuvia salamoista.

Viikonloppuna taas oli sitten todella hienot kelit. Uimaan pääsi joka päivänä ja kovasti on syvyyttä otettu. Viime kesänä sukeltaminen oli hankalaa, ei millään tahtonut korvat tasata, mutta tänä kesänä on menty suoraan pohjaan.

HaamukuvaLauantaina tulivat vanhemmatkin yökylään. Ilta sitten meni railakkaasti muutama olut maistelleen äidin kanssa. Illatkin pimenee sen verran, että pääsin kokeilemaan suljinaikaa kamerassa. Oheinen kuva on sitten reilusti pakattu, eli laatu pääsi vähän kärsimään. Pääsin myös taas ajamaan vanhalla autollani ja olen edelleen sitä mieltä, että kannatti ostaa tuoreempi.

Jospas hakisin kahvia ja siirtyisin pihalle ihastelemaan taivasta. Vettä tulee kuin Esterin perseestä nyt.

2 Replies to “Ukkostaa”

  1. mikkå

    kaippa se miun täytyy seuraavaksi tulla käymään.

  2. Tämä ihme kesä on kyllä suosinu kesälomattomia ihan selvästi. Päivisin sataa niin illaksi selkenee ja aurinkoiset päivät on sattunu viikonlopulle tai ainakin tuntuu siltä. Kai tämä johtuu siitä että yks robotti on ruvennu tykkäämään auringon paisteesta.

Kommentit on suljettu.