Reissailua

Toista kertaa viikon sisään olen käymässä täällä maamme isossa kirjaimessa, Hessassa. Saa nähdä tuleeko tästä paha tapa. Onneksi sentään lentäen pääsee matkailemaan.

Eilen oli jälleen kerran punkki-iltamat Lentävässä ja pitihän sitä päästä sinne, vaikka tiesin, että aamulla on aikainen lähtö. Ehdin silti nukkuakin hieman.

Frivolvol perui esiintymisensä, mutta tilalle oli hommattu loistava sijainen, mies ja kitara. Joni soitteli ikivihreitä punkkihittejä ja hyvältä kuulosti. Sur-Rur soitti vararaajoineen pykälän verran oudomman keikan. Aika progeilua, sellaista autotallijammailuakin mahtui mukaan. Hyvä keikka kaikinpuolin. Salamasta loppui virta heti alkuunsa, mutta jonkinlaisia kuvia sain. Piti laittaa ISO isolle ja ottaa mustavalkoisina.

Aamulla tosiaan nousin viiden jälkeen suihkuttelemaan itseäni ja seitsemältä lähti kone kohti etelää. Tänään on Animalla keikka jossain päin Töölöä ja sinne pitäisi singota. Huomenna sitten takaisin kotia kohti.