Suoraan sisältöön

Sellainen viikonloppu

Perjantaina lähdin poikain mukaan keikalle Kajaaniin. Vuorossa oli jotain muuta, YAD:n järjestämä nollatoleranssikeikka.

Perussetillä aloitettiin ilta, eli myöhässähän sinne mentiin. Onneksi ei sentään mitenkään mahdottoman paljon. Menomatka meni kuunnellessa tulevaa matskua ja muistellessa vanhoja keikkareissuja.

Yleisö oli nuorta. Hyvä, että järjestävät tuollaisia keikkoja mihin alaikäisetkin pääsevät kuuntelemaan punkrokkia. En usko, että ihan täynnä oli, mutta ihan kiitettävästi ja osa tuli lähelle lavaa. Illan aikana esiintyneet pändit olivat DD:n lisäksi Real Vacation, Red Light Says Go, Lame Duck ja None Would Remain. Kaksi jälkimmäistä aivan tuntematonta minulle ja tuntemattomiksi jäivätkin. Hetken kävin päätä nyökyttelemässä.

Driven Dynamo Real Vacation