Suoraan sisältöön

Viikonloppu

Lauantaina vietettiin Villen ja Piian häitä, sää oli nätti vihkimistilaisuuden aikoihin ja kaikki meni ilmeisesti niinkuin pitikin. Kirkkona toimi Kaakkurin uudehko kirkko. Sinne löytäminen oli hauskaa, tie kun ei vielä aivan valmis ollut.

Jatkopaikkana oli jokin vanha sotasairaala Hietasaaressa. Ruoka, kahvit ja kakut hyvää. Juomaa riitti liiaksikin asti. Virallisen ohjelman jälkeen ja sen aikanakin oli tietty porukka sulkeutuneena takahuoneeseen ottamassa ennakkoa. Itsehän aloitin tietysti varovaisesti.

Illan jatkuessa saunakin lämmitettiin ja naisten vuoron jälkeen itsekin menin sinne. Sauna oli kuuma, löylyä heitettiin enemmän kuin tarpeeksi. Jotkut jopa hermostuivat vähän liiaksi löylyn määrästä. Talviturkkikin tuli heitettyä, vesi oli suhteellisen kylmää. Saunomisen jäljiltä minulta on vieläkin kadoksissa omat kengät. Onneksi henkilö, joka suoritti vaihdon, jätti omansa paikalle ja olivat vielä sopivat. Jos tämä henkilö sattuu lukemaan tätä, ilmoitteles. Kotiin pääsin reilusti ennen aamua.

Eilinen menikin sitten nukkuessa, heräilin iltapäivästä ja torkuin television ääressä loppuillan. Onnea Tsekkeihin mitalin johdosta, Kanada oli huono häviäjä.