Festarit lähestyvät

Kesäfestareiden liput rupeavat olemaan myynnissä ja sivuja on uudistettu kovaan tahtiin. Ainakin osittain. Suurimmaksi osaksi aika karua materiaalia, mutta joukossa on hyviäkin. Sivustojen perusteella aika köyhiä tapahtumia, ei ole vara kalliiden esiintyjien jälkeen palkata edes sitä osaavaa veljenpoikaa koodaamaan sivuja, vaan käytetään omia huikeita taitoja hyväksi.

Provinssirock

Provinssirock on uudistanut sivujaan toisenkin kerran jo tälle vuodelle. Ensimmäisellä kerralla oli jotain hirveää metalliyritystä. Toisella kerralla jotain muuta hirveetä. Ehdottomasti rumimmasta päästä isojen festareiden joukossa. Molemmat tämän vuotiset versiot.

Koodin ensimmäisellä rivillä määritellään komeasti dokumentin tyypiksi XHTML 1.0 Transitional, mutta koodi on sitten aivan jotain muuta. Kaikki asettelu tapahtuu taulukoilla. Tyylejä on käytetty säästeliäästi lähinnä kirjasintyypin ja -koon määrittelemiseen. Otsikot on tehty perinteisesti span-tagia käyttäen.

Valikko on kuitenkin selkeä ja haluamansa tiedon löytää suhteellisen helposti.

Hauska yksityiskohta on uutisten ”lue lisää”-linkin edessä oleva läpinäkyvä GIF-kuva, mikä on optimoitu valkoiselle taustalle, jota sivustolla ei ole.

Vaikka minulla tuo laskuri laskeekin tuossa sivupalkissa aikaa rokkiin, saatan jättää Provinssin väliin tältä vuodelta. En sivujen, vaan esiintyjälistan perusteella. Ei Korn, Deftones ja Alice In Chains ihan riitä vielä lipun ostoon.

Ruisrock

Ruisrock on jäänyt itseltäni väliin, koska sijaitsee vähän turhan syrjässä. Tänä vuonna olisi esiintyjälistalla kuitenkin helmiä, kuten Flogging Molly ja Saxon(!). Sivusto itse on kaukana helmestä. Ihan kivan näköinen ja tietokin löytyy, mutta toteus, oi tuo toteutus. Huonointa sitten Kotkan uudistuneiden sivujen. Ei sentäs, mutta aika lähelle.

Dokumentin tyypiksi määritellään HTML 4.01 Transitional. Kuten Provinssirockin sivut, tämäkin on tehty taulukoilla. Älyttömästi läpinäkyviä GIF-kuvia pitämässä ulkoasua kasassa.

Tyylitiedosto on lyhyt ja ytimekäs. On määritelty kirjaisimeksi Verdana ilman vaihtoehtoista kirjaisinta, tekstikooksi 10 pikseliä, mikä estää rakastetulla Internet Explorerilla tekstikoon muuttamisen. Myös pari taustakuvaa määritellään tyylitiedostossa.

Se, mikä tekee toteutuksesta Todella Huonon™, on valikko. Vähän niinkuin ennen vanhaan näki FrontPagella tehtyjä sivustoja, joissa jokainen valikon osa oli tehty omalla Java-appletilla, Ruisrock panostaa erillisiin Flash-kikkareisiin. Myös otsikot ovat Flashia. On kuitenkin muistettu tarkistaa, onko käyttäjällä Flash-plugin asennettuna ja tämä tehdään jokaisen Flash-kikkareen kohdalla. Uskallan väittää, että kuvilla tehtynä niistä olisi saatu vähintään yhtä nättejä ja olisi vältytty turhalta JavaScriptiltä. Vielä paremmaksi saisi tekemällä listoilla ja tyyleillä ne.

Tuska Open Air

Ei voi sanoa taulukkotaitoksi, koska taitto on tehty kehyksillä. Värimaailma tumma, kuten heviin kuuluukin. Valikko koostuu kuvista, joilla ei ole alt-tekstiä ollenkaan. Ilman kuvia ei löydä yhtään mitään sivustolta. Muuten suhteellisen selkeää. Paljon muuta en osaa sanoa. Paremmin olisi voinut tehdä.

Bändeinä mm. Venom, Opeth ja Impaled Nazarene. Jos asuisin hessassa, saattaisin lähteäkin.

Sauna Open Air

Esiintyjälistalla mm. Iggy & The Stooges, Twisted Sister ja WASP. Melkein tekisi mieli lähteä katsomaan. Voisi samalla vierailla tädin luona.

Sivusto on hämäävä. Etusivuna on vanha kunnon spläsh-kuva, eli kesän festareiden juliste. Klikkaamalla pääsee Santalahden Saunat -sivulle, jossa tietoa muista heidän järjestämistään tapahtumista. Sisältö heitetty hienosti rumaan iframeen. Valikosta löytyy sitten itse festareiden sivut, jotka aukeavat uuteen ikkunaan. Santalahden Saunat etusivuna toimii uutiset.htm ja festareiden etusivuna samalla tavalla domainin juuressa sijaitseva news.htm.

Festareiden sivut ovat peruskamaa. Lisäpisteitä saavat font-tagin käytöstä. Sitä ei näe enää useasti käytettävän. Myös sisäkkäiset strong-tagit saavat sukkani rokkaamaan. Tyylitiedostoa ei ole ollenkaan, mutta kappaleiden marginaalit ovat poistettu käyttäen inline-tyylejä. Tyhjää kappaleiden väliin on saatu parilla br-tagilla. Loistavaa. Lisää tällaista.

Äärettömän komeita virityksiä ovat myös sponsorikuvat ja niiden linkit. Tottakai ne pitää tehdä kuvakarttoina, eikä normaaleina linkkeinä. Jokaisella sponsorilla on siis oma kuvansa, joista jokainen on oma karttansa. On haluttu poistaa reunuksilta muutaman pikselin aktiivinen alue. Enpä olisi itse keksinyt tehdä näin.

Pori Jazz

Vihdoinkin päästään asiaan. Ensimmäinen ilman taulukoita tehty taitto. Tässä arvostelussa siis. Toimii. Löytyy erikseen tyylitiedostot käsipeleille ja tulostukselle. Tulostuksen tyyli ei aivan 100% toimi, mutta sinne päin. Handheldin jätän kokeilematta johtuen sellaisen laitteen puutteesta. Dokumentin tyyppinä HTML 4.01 Transitional, mutta menisi luultavasti läpi XHTML-tyypilläkin. Mikäli siis puuttuvat alt-attribuutit ja muut ihan minimaaliset viat korjattaisi.

Jos negatiivisia puolia oikein hakemalla hakeen, niin valikon sivukartta ei ole täysin oikea ratkaisu, voisi niille valikkokohdille sen alt-tekstin kirjoittaa. Attribuutit kyllä on laitettu, mutta tyhjinä. Sivun grafiikat koostuvat lähinnä isosta taustakuvasta, jonka johdosta pienemmillä resoluutioilla (800×600) jää otsikko osittain piiloon, mutta eihän kukaan enää sellaista käytä.

Tästä jäi hyvä maku.

Ilosaarirock

Joensuussa on asiat kunnossa. Ei taulukkoja, täysin tyyleillä tehty. Dokumenttityyppinä oikein XHTML 1.0 Strict. Jolla ei oikeasti ole mitään käytännön eroa transitionaaliin. Lähinnä pari attribuuttia kiellettyjen listalla.

Ulkoasu on kivan oranssi ja muikeaa läpinäkyvyyttäkin jopa. Päävalikko listana, jossa tosin turhia listaelementtejä. Jatkaa hyvin suhteellisen samaa tyyliä kuin aikaisemmatkin sivustot. Voisi jopa realigniksi kutsua. Hyvä esimerkki siitä, että jos kerran tekee kunnolla, seuraavalla kerralla on paljon helpompaa.

Miinuksena on keskustelun sijaitseminen kehyksessä, mutta sen voi ymmärtää sillä, että keskustelun säätäminen samaan ulkoasuun voi olla aika hankalaa.

Viime vuonna olin Ilosaaressa viettämässä railakasta festarielämää, mutta taitaa tämäkin jäädä tänä vuonna väliin. Perjantain Töminä kiinnostaisi, kuten Raised Fist ja pari muutakin bändiä, mutta en aivan niiden takia jaksa lähteä. Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä tapahtuu. Eivät sentään ole Indicaa tänä vuonna päälavalle nostaneet.

Vielä jäi vaikka miten paljon sivustoja käymättä läpi, mutta ei jaksa.

Qstock kuuluu vielä niihin pienempiin festareihin ja sivusto vielä on sama kuin viime vuonna. Tuskin hirveästi päivittävät, mutta voisivat vaihtaa yläkerrasta vuoden. Viime vuoden kuvatkin ovat suurimmaksi osaksi lisäämättä. Foorumissa ylläpito ilmoittaa seuraavaa:

Tällä hetkellä siellä on Teemu Lankilan ottamia kuvia, mutta lisää tulee heti, kunhan vain valokuvaajat saavat valokuvansa wepmasterille toimitettua..

Myöhemmin sitten joku kuvaaja anonyyminä ilmoittaa, että toimitti kuvat jo seuraavalla viikolla toimitukseen. Laiskuutta, tai sitten ei.

Näillä näkymin ainoat festarit joille lähden. Tai sitten vaihtoehtoisesti Puntalarokkiin. Molemmat ikävästi samana viikonloppuna. Puntalassa saisi valokuvata, mutta ei sinne välttämättä kameraa uskalla ottaa. QStockiin voisin kameran ottaa, mutta siellä ei sitten saa taas kuvata ilman pressikorttia. Ja pressikorttia tuskin saisin vaikka miten kerjäisin.

Tuli myös todettua kirjoituksen aikana, että on tämä WYSIWYG-editori WordPressissä turha. Huono. Osittain jopa käyttökelvoton. Hukkaa käsittämättömästi kappalejakoja.

Kirjoittaja haluaa huomauttaa, ettei todennäköisesti tekisi yhtään mitään paremmin. Kunhan vain haluaa huomiota ja saada vähän päteä.

3 Replies to “Festarit lähestyvät”

  1. Kiitokset mielenkiinnosta ja palautteesta, yleensä paras palaute kun on hiljaisuutta, ettei kukaan valita. Meillä Ilosaarirockissa verkkosivut ovat, kuten valtaosa kaikesta muustakin, innokkaiden, mutta osaavien talkoolaisten käsissä. Käytännössä kaikki ovat kuitenkin alan ammattilaisia ja toteuttavat itseään ihan tekemisen riemusta. Propelliosastomme oli otettu arviostasi ja ennen kaikkea siitä, että joku huomaa vaivannäön ja osaamisen.

    Sivujen rakenne suunniteltiin huolella ja ajatellen uusiksi kesän 2000 Rokkiin ja se on pitänyt aika tavalla kutinsa sen jälkeen. Sivuja opitaan käyttämään pikkuhiljaa, kuten eri sanomalehtiä opitaan lukemaan hyvin hitaasti. Ensi kesänähän meillä täyttää verkkolive 10 vuotta ja se toteutetaan senkin kunniaksi laajempana kuin aikaisemmin.

  2. Duuba

    Qstockin weppisatilla tarkemmin tarkasteltuna lukee kylläkin näin:
    ”Uudet sivut ovat myös työn alla ja ne pyritään aukaisemaan mahdollisimman pian. Sitä odotellessa pidämme teitä ajan tasalla tämän uutispalstan sekä foorumin avulla…” Q, 06.02.2006

  3. Ja tähän väliin voi mainita taas ”jos kerran tekee kunnolla, seuraavalla kerralla on paljon helpompaa”.

    Niitä kuvia vaan viime vuodelta odotan. Kuulemma kovasti toimitettu. Ei ulkoasua tarvitse päivittää joka vuosi.

Kommentit on suljettu.