Kuvaustilinpäätös 2006

Neulekirpulta löytyy kysymyksiä vuoden valokuvauksesta. Kuvaillut olen jonkin verran enemmän harrastanut, kuin mitään muuta tänä vuonna joten sopinee vastailla, vaikka vuosi ei ihan ohi vielä ole.

  1. Mitä aihetta kuvasit eniten vuonna 2006? Keskityitkö johonkin vai kuvasitko kaikkea mitä eteen tuli?
    Punk-keikkojahan minä kuvailin eniten. Kaikenlaista tarttui kuitenkin muistikortille.
  2. Osallistuitko Valokuvatorstaihin tms. vuoden aikana?
    Useamman kerran, aina kun vain inspis löytyi.
  3. Mikä vuonna 2006 ottamistasi kuvista on vuoden lempikuvasi? Onko se yksittäinen kuva vai kuvasarja tai kenties jonkun toisen ottama kuva? Voit perustella valintaasi tai pitää syyn omana tietonasi.
    Vaikea sanoa. Lähes joka keikalta tuli se yksi kuva, mikä saa jatkamaan harrastusta. Mieleenjääneitä ovat Jonin hyppy, Mundus Absurduksen keikka, Abduktio Lentävässä ja viimeisimpänä Herot Parkissa. 30-vuotiskiertueen kuvat ovat vielä katsomatta läpi, mutta sellainen hytinä on, että joku sielläkin onnistui.
  4. Mitä opit kuvaamisesta vuonna 2006?
    Suurinpiirtein kaiken. Kyllähän perusteita oli jo edelliseltä vuodelta olemassa, kun aloitin kuvauksen, mutta koko ajan oppii jotain uutta.
  5. Hankitko jotakin uusia lisälaitteita, uuden kameran tms. vuoden aikana?
    Pari putkea, Sigman 70-300mm ihan vain Puntala-rockia varten ja loppuvuodesta Sigman 10-20mm, jotta saisi vähän laajempaa kulmaa. Kaikkea pientä myös, kuten lankalaukaisin ja bounceri salamaan.
  6. Mitä suunnittelet kuvaavasi vuonna 2007?
    Todennäköisesti jatkuu samaan malliin. Yritän pitää kameraa mukana, jotta saisi kuvattua muutakin.

Tämänkin meemin löysin Skrubusta.