Crustoberfest 2007

Eilen päättyi tämän vuoden Crustoberfestit. Hieno meininki oli taas, itse jätin Luulajan väliin, mutta Rovaniemellä kävin, kuten myös Oulun keikalla.

Rovaniemelle lähdimme perjantaina iltapäivästä. Paikalle ehdimme hyvissä ajoin ja ehdimme vähän istuskella ennen keikkojen alkua. Bändit soittivat kovat keikat. Suurin osa oli minulle entuudestaan tuntemattomia, mutta ei haitannut. Yllätysesiintyjänä tänä vuonna Yhteiskunnan Ystävät?, mikä toimi taas kerran oikein hyvin. Kansandemokratia esiintyi viimeisenä ja olihan se hienoa nähdä pitkästä aikaa. Etelän-vetelät peruivat, mikä oli vähän pettymys. Ilta jatkui Grandessa ja yöpaikassakin ilmeisesti. Itse nukuin, koska piti ajaa autoa seuraavana päivänä.

Lauantain festareille menin kaverin kanssa. Kameran otin mukaan laukkuun, mutta oli enemmän tanssifiilis ja kävin vammapogoilemassa. Yhtään kuvaa ei siis eiliseltä ole. Bändit olivat hyviä samoin kuin edellisenäkin päivän. Oli oikein hyvä meininki ja oli kiva taas nähdä paljon kavereita viikonlopun aikana.

Tänään oli paljon makoilua sängyssä ja väsymystä. Juliet Jonesin Sydän olisi ollut keikalla, mutta ei vain jaksanut. Ostin Rovaniemeltä divarista kolme heidän levyäänkin.