Ulkoasu 2.75

Tällaista tällä kertaa.

Näillä perinteisillä sanoilla on aikaisemmin taidettu aloittaa uuden ulkoasun kuvaileminen. Vaikea tästä mitään on sanoa.

Nyt kun talvi näyttäisi oikeasti alkavan, vaikkakin päivät pitenevät, on aika palata vaaleampiin intter netti sivuihin. Tarkoitus oli jo vaihtaa ennen pnuk.netin synttäreitä, mutta aika ei riittänyt ja ne pari versiota, mitkä kirjoitin, eivät olleet aivan mieluisia sitten loppujen lopuksi.

Etusivu on suurimman muutoksen kokenut. Jätin aika paljon pois mitä vanhassa versiossa oli ja muutenkin muuttelin. Iso satunnainen kuva, minkä pitäisi ilmestyä etusivun yläosaan, tulee fotoblogista. Erillinen arkistosivu vielä puuttuu, mutta suunnitelmissa on.

Millään tavalla valmista ei oikeastaan ole, nimikin vielä hukassa. On vain helpompaa suunnitella, kun oikeasti voi nähdä mitä tekee. Olen liian laiska säätämään testiympäristöä. Mistä tulikin mieleen, että pitää huomenna etsiä töistä kone, jossa on jokin vanhempi IE, en jaksa säätää nyt tähän. Vain FF 2.0 on testattu.

Aikoinaan päätin tallentaa jonkinlaisen kuvan ulkoasuista, mutta on jäänyt. Tässä kuitenkin edellinen.

Muistakaa, tämä on web 2.0:aa eli beta vielä, eli olkaa helliä.

12 Replies to “Ulkoasu 2.75”

  1. Olisin kehunut, mutta menit kiroilemaan (Web 2.0). ;)

  2. Sarkasmi on ilmeisen vaikea laji.

  3. Hieno ku mikä :)

  4. Onpahan nätti kyllä. Häirittee vähäsen tuo navi -ul:n tekstivärin muutos hoverilla. Vilkkuu ku heiluttelee hiirtä eestaas :) mutta se onki sitte ainoa juttu.

  5. tyylikäs.

  6. Inter-vepsejen presidentti onnistui yllättämään taas. Maukasta vaihtelua on. :)

  7. Mikko

    Tää on selkeesti ”Can i have a pony” leiska. Pitäskö ne leegoukot nostaa etualalle ettei ihan mee shampanjaksi ja vaahtokarkeiksi ;) No ei vaan mukavaa vaihtelua ja selkeyttä. Skandalfi hakee kans itseään, ei haittais vaikka joku muu toteuttas ;)

  8. ;)

  9. Perhanan virkistävä leiska. Hyvähyvä.

    Feedi ei ilmeisesti futaa, vai enkö vaan osaa?

  10. Näemmä jotain rikki tuossa feedissä, toimii itselläkin selaimessa hyvin satunnaisesti.

  11. Yllättävä vaihdos, verkkokalvot paloi kun avasin, niin totuin jo siihen tummanpuhuvaan teemaan.

    Hienoa jälkeä jälleen kerran, fiilismittari tosin voisi näkyä kaikilla sivuilla, ei sitä muuten tule niin helposti klikattua.

    Odotan innolla miten tämä ”Live Redesign(beta)” etenee. :)

  12. Oma puusilmäisyys yllättää jälleen, fiilismittari onkin jo kaikilla sivuilla.

Kommentit on suljettu.