Suoraan sisältöön

Demolöytö

This is Jaakko & Jay

Siivotessa voi tehdä löytöjä. Kävin yhtä kirjahyllyä läpi ja löysin C-levyjä paperikuorilla ja yksi oli Jaakko & Jay -duon demon. En yhtään muista miltä vuodelta se on. Tussilla kirjoitettu levyn päälle terveiset, että on viimeinen minkä kirjoittavat. Demo on nimetty This is… Jaakko & Jay.

Se ei ollut oikeastaan Jazzia, Swingiä, Country and Westerniä, eikä Rhytm’n’Bluesia. Se oli raakaa, uutta ja tuoretta ja kyseltiin, miksi tätä musiikkia tulisi nimittää.

Ensimmäinen osa on studiossa nauhoitettu. Gas Station ja Smoke Signals löytyvät myös War Is Noise -levyltä. Smilies and Red Eyes ja Burning ovat taasen jääneet pois. Muistan varsinkin Burning -biisin ekoilta keikoilta. Selkeää Hittiainesta™.

Toinen osa on eläviä nauhoituksia osittain samoista biiseistä, lisänä Battle, mikä on myös pitkäsoitolla. Äänet ovat vähän mitä ovat, mutta niistä kyllä kuulee sen meiningin millaista se on.

Viimeinen raita on jäänyt nimeämättä, mukavan kuuloinen biisi, mutta en muista kyllä keikallakaan kuulleeni. Voin olla väärässä. Hyvinkin humalassa ollut joitain kertoja.

Tässä tapauksessa en allekirjoita sanontaa, että eka demo on paras nauhoite, mutta hyviä biisejä tässä on. Heidän MySpacessa on pari raitaa tältä demolta.

Toim. huom. Tämä taitaa olla ensimmäinen tekemäni levyarvio. Parempia löytyy vaikka Piparnakkelilta.

One Reply to “Demolöytö”

  1. Ensimmäinen? Saisit kyllä enemmänkin arvioita kirjoitella, kun postauksistasi suurin osa liittyy jo muutenkin tavalla tai toisella punkkiin.

Vastaa