Sunnuntailista

Sunnuntailista näin maanantaina, koska tavallaan on sunnuntai.

Perjantaina oli tosiaan bloggaajien pikkujoulut. Paljon mukavia ihmisiä. Jutustelua kaikesta mahdollisesta, jatkoilla Guitar Heroa ja aamuksi kotiin.

Lauantaina herätys neljän tunnin jälkeen ja valmistautuminen laivailua varten. Virpi, Antti ja Heidi olivat tulleet meille jo edellisenä iltana. Laivalta pari siideriä ja juotiin ne käytävällä. Pikkusen ehti humaltumaankin siinä. Tallinnassa lähinnä kiersimme parit kaupat ja istuimme ravintolassa nautiskelemassa. Kotomaassa kävelin sitten kotiin, kun muut lähtivät baareilemaan. Oli vähän matkaväsymystä. Piristyin kuitenkin kävellessä, enkä kauaa yksin ehtinyt olla, kunVirpi ja Antti tulivat paikalle ja hommat jatkui.

Sunnuntai oli sitten aamusta hiljainen olo ja päivä meni makoillessa ja toipuessa. Illalla alkoi sitten bänditreenit ja ostin muutaman juoman mukaan. Meni ihan mukavasti, nauhoiteltiin setti ja kuuntelin sitten kotona sen. Aika hirveäähän se. En oikein mikkiä hallitse ja liian pienellä oli laitteet eli vedin sitten niin paljon kuin keuhkoista lähtee. Ammi lähti Heidin kanssa baariin ja minä jäin makoilemaan, kattelin vähän lumimyräkkää ja totesin, etten jaksa kävellä. Pikkusen viskiä nautiskelin ja nukahdin.

Onneksi huomenna vasta on viikon ensimmäinen maanantai. Ensi viikolla lisää pikkujouluja.

Vastaa