Hasta la Victoria, Discordia

Out of Tune: Hasta la Victoria, Discordia

Vihdoinkin on Out of Tunen Hasta la Victoria, Discordia kokonaisuudessaan julkaistu. Tämä oululainen yhtye päätti aikoinaan laittaa levynsä ilmaiseksi ladattavaksi Creative Commons -lisenssillä. Ensimmäinen, mikä minun tietooni tuli oli Discontent Producers, joka julkaistiin myös CD-formaatissa.

Eei hele kylläpä taas kesti, originaaliaikataulu oli julkaista osat 2 kk välien, mutta yllättäen kokonaisuuteen menikin yli vuosi.

HLVD on tuttua progepunkkia, mitä olen tottunut tältä yhtyeeltä kuulemaankin. Alunperin soittivat skeittipunkin kaltaista räimettä, mutta ovat kovasti kasvaneet niistä ajoista. Kuunneltavaa on reilut parikymmentä minuuttia, mikä ei sinänsä progeen viittaa, varsinkin kun raitoja on kymmenen. Biisien lyhyyden voi selittää tietty vähän nopeammalla temmolla. Soitto on tarkkaa ja Laurin vokaalit toimivat.

Vaihtelua on paljon, mikä on hyvä. Vähän tuntuu siltä, että olisi vähän tummemmaksi miksattu, bassoa tulee enemmän esiin, kuin Discontent Producerilla. Tai sitten keskiäänet jätetty vähän enemmän taustalle.

Fyysisenä mediana, esimerkiksi vinyylinä tämä olisi mahtava, varsinkin Juggiksen maalaamien kansikuvien vuoksi. Koska ilmaiseksi saa, suosittelen lataamaan. Jos ovat keikalla lähistöllä, sekin kannattaa tarkistaa.

★★★★☆

Vastaa