Maanantaipoppia 5

Tässä taannoin sain käyttööni uuden tietokoneen ja pari päivää sitten vahingossa lisäsin kaikki musiikkitiedostot iTunesin kirjastoon. Selailin sitten kaikkia yhden hitin ihmeitä ja poistelin niitä, kun silmiin osui Paul Needza Friend.

Paul Needza Friend @ Park57, Oulu

Paul ei kuulu niihin yhden hitin ihmeisiin, ei taida varsinaista hittiä olla. Tapasin hänet, kun hän oli keikalla Hässäkkäpäivillä 2007 ja jatkettiin baarin parkkipaikalla ja hänen Vanissaan yö soitellen ja kaljaa juoden. Hän taisi ainakin silloin asua Ruotsissa ja oli Luleån punkkareiden mukana tullut festareille. Törmäsimme yön aikana isämmaan puollustajiin, jotka halusivat kovasti riitaa haastaa. Väittivät, että olimme varastaneet heidän kaverinsa rahat. Ei onneksi ihan tappeluksi mennyt, mutta jännitti kovasti. Se oli hyvä viikonloppu.

Musiikkiin sitten. Paul soittelee akustista ja laulaa, voisi melkein folkiksi kutsua. Lauleskelee aika pitkälti omasta elämästään ja kokemuksistaan. Livenä paljon hauskempi, kuin levyllä, mutta ei huono ollenkaan. Hyviä biisejä ovat mm. Baby I’m a Psycho ja Those were the Days, ovat ladattavissa hänen sivuiltaan. YouTubessa on myös aika paljon materiaalia, varsinkin Peace in Anarchy toimii minulle.

Hän ei ole hirveästi viime aikoina näyttänyt aktiivisena oikein missään olevan, niin ei mitään hajua missä päin kulkee.

Vastaa