Sunnuntailista

Perjantaina oli rokki-iltamat Tavastialla, soittamassa Relentless, Moses Hazy ja Knucklebone Oscar. Meininki oli mitä mainioin alusta loppuun. Kuvailin kaksi ensimmäistä orkesteria ja muutaman viimeisestäkin otin. Relentlessin kuvat ja Moses Hazyn kuvat. Knucklebone Oscarista yksi kuva Fotoblogissa, jota yritän muistaa aktivoida vähän hiljaiselon jälkeen.

Lauantaina kävimme kiertämässä Valon vuodenajan paikat. Valoja, ääniä ja tulta. Kuvia taas jonkin verran.

Tänään kävimme kaupassa etsimässä minulle vaatteita. Housuja tarvitsin, kun ovat vähän suureksi jääneet ja jonkinlaiset jumppahousutkin piti löytää. Aika helppoahan se oli loppujen lopuksi, sisään kauppaan, kokeilu ja pois. Jostain kaupasta lähti sitten mukaan parit kengätkin.

Mukava viikonloppu kerrassaan.

Vastaa