Suoraan sisältöön

Tiistaipoppia 16

Ammi on töissä ja minä vietän hyvin flunssaista päivää kotona. Aika säätää levysoittimen hihna asentoon 45rpm ja kuunnella kaikki NOFX:n seiskatuumaiset läpi. Yritän suoriutua hommasta suurinpiirtein aikajärjestyksessä, paria sinkkua ei mainittu Wikipediassa ollenkaan. Ennakkoon voisin kuvitella, että paljon yllätyksiä ei tule matkalla, suurinpiirtein kaikki on etsitty aikoinaan internetistä. Oma NOFX:n kuuntelu taisi alkaa suurinpiirtein Punk In Drublicista.

Ensimmäinen on julkaistu jo tammikuussa 1985 ja nimeltään yksinkertaisesti NOFX. Hardcorea. Kaahaa vauhdilla eteenpäin. Ja heti pari biisiä, joita en ollut kuullut aiemmin. Parasta ehkä Six Pack Girls.

Toinen, So What If We’re on Mystic!, tuntuu vielä vähemmän tutulta. Hardcorea huutoineen edelleen, eikä ensimmäistäkään raitaa, jonka olisin aikaisemmin kuullut. Hauska, että silti orkesteri on täysin tunnistettavissa.

The P.M.R.C. Can Suck on This, vuodelta 1987, alkaa tutusti Deliverancen Dueling Banjosilla, tosin sähkökitaroilla soitettuna. Muutenkin on tuttuja kappaleita, myöhemmin nauhoitettu uudestaan albumille Liberal Animation. Johny B. Goode myös tuttu.

Liza and Louise on jo tuttu, kuulostaakin ihan nykypäivän NOFX:ltä, vuosi on 1992. B-puolella on The Fastest Longest Line, El Hefe laulamassa Fat Miken sijasta. Ei ollenkaan huono versio. Tämä olikin lyhyt, ensimmäinen jossain vain biisi per puoli.

Don’t Call Me White on ehkä niitä ensimmäisiä raitoja mitä muistan kyseiseltä orkesterilta. Tämä on singlelohkaisu Punk In Drublicilta vuodelta 1994 ja molemmat puolet ovat levyllä mukana. Punk Guy on myös yksi lempibiiseistäni heiltä. Tai en tiedä, tykkään niin kovasti koko tuotannosta.

Seuraava, Fuck The Kids, 1996, on taas vähän hardcorempi. Huutoa ei niin paljon, mutta nopeasti soitetaan. Huhujen mukaan nauhoitettu päivässä, minkä kuulee. Ei mikään huono asia. Pari edellistä sisälsi raidan per puoli, mutta tässä on yhteensä 13. Murder The Government on uudelleennauhoitettuna albumilla So Long and Thanks for all the Shoes ja Stranger Than Fishin löytyy levyltä Pump Up The Valuum.

All of Me/The Desperation’s Gone on single aiemmin mainitulta So Long and Thanks for all the Shoesilta, vuosi on 1996. Näistä on jo vaikea mitään kirjoittaa, kun ovat niin tuttuja kappaleita. Knoppina voisi mainita, että All of Me on alunperin 30-luvulla nauhoitettu suosittu Jazz-kipale.

Timmy the Turtle on nauhoitettu samaan aikaan edellisen kanssa, mutta julkaistu 1999. Nimikkokappaleen laulaa Snuffin Duncan, vähän rauhallisempi kappale. The Plan on sitten nopeampi ja vaihtelevampi.

Louse and Liza, jatko-osa Liza and Louiselle. Single on julkaistu 1999, mutta Liza oli mukana jo Heavy Petting Zoolla 1996, Louise taasen pääsi levylle Pump Up the Valuum vuonna 2000. Nämäkin kappaleet olen kuullut useita ja useita kertoja. Aika samanlaisia kappaleita molemmat, ei mitään hirveää hurjastelua. Ronskit sanoitukset.

Samana vuonna julkaistu Pods and Gods on musiikillisesti aika samanlaista, nimikkokappale ei päässyt Pump Up the Valuumille. Vähän hassuja riffejä. B-puoli, What’s The Matter With Parents Today? pääsi levylle. Näistä kahdesta ehkä mielestäni parempikin, nopeutta vähän enemmän.

Surfer, vuodelta 2001, on vähän niinkuin paluuta juurille. Tai ainakin muutaman vuoden taaksepäin. Tästä tykkään kovasti, ehkä paras tähän asti. Kuulostaa myös aika tiukalla aikataululla nauhoitetulta, joitakin raitoja aloitetaan alusta virheiden sattuessa. Parasta on Whoa on the Whoas, I gotta Pee ja New Happy Birthday Song.

Fat Club kuului sarjaan kuukausittain julkaistavista seiskatuumaisista useilta eri bändeiltä, jonka sai aikoinaan vain tilaamalla koko sarjan. Vuosi oli edelleen 2001. Molemmat biisit olivat ennestään minulle tuntemattomia. Zyclone B Bath House on vähän nopeampaa hösselimäistä. Spaghetti Motel (Theme for a Spanish T.V. Show) on vähän laimea näin ensikuuntelulla.

Regaining Unconsciousness sisältää pari raitaa levyltä The War on Errorism, tykkäsin levystä, joten tykkään näistäkin. Idiots Are Taking Over A-puolella on niukasti parempi, kuin Franco Un-American. Hardcore ’84 viimeisenä raitana sitten räjäyttää potin, ei mahtunut levylle kuitenkaan, tuskin on ollut tarkoituskaan.

13 Stiches on myös single samalta levyltä. Nimikkokipale on akustinen versio levyllä olevasta, tykkään tästä enemmän. Glass War lähtee vähän hitaasti käyntiin introllaan, voi johtua tästä maratoonista, mutta olisin ilman sitä pärjännyt.

I’ve Become a Cliche/The Quitter (demo) oli single, jonka aikoinaan sai vain tilaamalla Fat Wreck Recordsin sivuilta albumin Coaster. Ei minkäänlaista kansitaidetta. Ensimmäinen raita on ehkä oudoin biisi tähän asti. Torvet ja jazz-rumpaloinnit ei niinkään, mutta puhutut säkeistöt. The Quitter on jostain tuttu, varmasti olen kuullut eri version jossain, mutta en saa päähäni missä. Demomaiset soundit, perushyvää NOFX:ää.

Seuraava koostuu kahdesta singlestä tai yhdestä hopeisesta kiekosta. Singlet ovat Cokie the Clown ja My Orpan Year. Viisi raitaa, jotka kaikki vähän erilaisia. On melankoliaa, akustista, nopeampaa ja NOFX:ää. Jälkimmäisen kuuntelin kahdesti, ehkä parempi näistä.

Viimeisenä on vuorossa Thalidome Child. Oikeastaan tämä olisi pitänyt kuunnella ensimmäisenä, koska on ensimmäinen orkesterin nauhoitus vuodelta 1984 ja julkaistu C-kasettina silloin, tämä vinyylipainos tuli tänä vuonna. Aika raakaa, kuulee hyvin sen ajan vaikutteet. Olikohan silloin tapana tehdä biisi, joka on samanniminen kuin bändi. Tällä on NOFX, vastaavaa on myös mm. Bad Religionilla ja Beastie Boysseillä.

Kaksi tuntia tähän meni. Hyvä kokoelma, josta kuulee bändin kehityksen melkein 30 vuoden ajalta. Parhaita melkein olivat ne, jotka eivät olleet pitkäsoitoille päätyneet. Voi myös johtua siitä, etten ole niin puhkikuunnellut vielä niitä. Kuuntelun aikana muistui mieleen, että tänään on julkaistu uusin NOFX-albumi ja tuli sähköpostiin linkki biiseihin MP3-formaatissa. Pitänee kuunnella nekin tässä.

Loppuun voisi todeta, että 7″ on vähän huono formaatti, jos haluaa istua sohvalla, lukea kirjaa ja samalla kuunnella musiikkia. Koko ajan saa olla vaihtamassa puolta.

Vastaa