Vuosi 2012

Tämä vuosi taisi olla matkailujen vuosi. Tammikuussa Moses Hazyn kiertue Baltiassa, toukokuussa muuten vaan Samin, Nooran ja Ammin kanssa Rigassa. Elokuussa kävimme viettämässä Antin ja Virpin kanssa yksivuotishääpäivää Barcelonassa ja joulukuussa sitten oli se oikea kesälomareissu Thaimaahan. Paljon kävimme myös laivalla(!), oli reissuja Tallinnaan, bileristelyä NRJ:n tahtiin ja sellasta.

Töissä on ollut myös paljon hulinaa ja muutosta. Ensi vuosi vaikuttaa aika samanoloiselta ainakin aluksi.

Ei oikein mitään erikoista muuten. Terveet Kädet taisin nähdä 3 tai 4 kertaa esiintymässä. Festareihin ja sen kaltaisiin kuuluivat Ämyrock, Ilosaarirock, Puntala-rock ja Punajuuri Blockpartyt. Kallion vastaavat menivät kyllä Kalliossa, mutta grillatessa hyvässä seurassa. Elokuvissa kävin ehkä vain kerran ja se oli loistava Painajainen merellä -ensi-ilta.

Valokuvaus jäi suurinpiirtein muutamaan keikkaan ja Instagramiin. Tavallaan sääli, mutta on tuo jälkimmäinen ihan näppärä tapa dokumentoida tapahtumia. Ensi vuonna voisi aktivoida blogin taas, tämä vuosi oli säälittävä sen osalta. Valokuvablogillekin pitää tehdä jotain.

Hyvä ja iloinen vuosi. Toivottavasti ensi vuosi on samanlaista. Kaikilla lukijoilla myös!

One Reply to “Vuosi 2012”

  1. äiti

    Paljon olet saanut aikaiseksi.
    Maailmaasi – aina avaraa –
    olet katsonut monelta suunnalta.
    Työn lomassa –
    mitään erikoista…

Vastaa