Pocket Monsters

Vähän niinkuin olisi jokin aikahyppy tapahtunut. Blink-182 julkaisi levyn ja nousi listoille, Yhdysvalloissa on Clinton ehdolla presidentiksi ja maailma on seonnut Pokémoneihin. Itsekin hyppäsin bändikärryyn aika pian julkaisemisen jälkeen. Blinkin levynkin kuuntelin, mutta siitä ei ole paljon sanottavaa.

Ihan hillittömän suosion saavuttaneessa Pokémon GO:ssa on pitkälti sama idea kuin saman tekijän Ingressissä. Erona, on että Ingressissä kerättiin energia kävelemällä ja vallattiin vihollisjoukkueen portaaleja, tässä kerätään satunnaisesti ympäristöstä löytyviä Pokémoneja. Portaalit ovat tässä pelissä Pokéstoppeja tai Gymejä. Ensin mainituista saa palloja ja muita tarvikkeita, jälkimmäisiä yritetään vallata omalle joukkueelle.

Karttanäkymä

Toistaiseksi peliä ei vielä Suomessa ole julkaistu, mutta pikaisella nettihaulla selviää, miten sen saa asennettua niin iPhoneen kuin Android-laitteisiinkin. Luultavasti ihan lähipäivinä tulee, Saksassa julkaistiin jo eilen.

Muutaman päivän pelailin aika passiivisesti, lähinnä työmatkalla yritin mörköjä metsästää. Eilen sitten Ammille neuvoin, miten sen pelin saa ja Tessan kanssa tulivat kotimatkalle vastaan ja menimme kiertelemään Malmin hautausmaalle. Hauska oli nähdä paljon muitakin samoissa hommissa. Ensimmäisenä tuli vastaan perhe, jossa kolme lasta, jonka aikuisetkin pelasivat. Vähän myöhemmin törmäsimme pariin ulkomaalaiseen poikaan, jotka kyselivät, että pelaammeko mekin.

Mitään älytöntä saalista sieltä ei tullut, mutta lähempänä kotia oli sitten tutkassa Meowth, mikä piti tietysti käydä hakemassa, niitä harvoja Pokémoneja jotka tunnistan. Aiemmin olin jo Psyduckin saanut. Vielä ei mahdottoman laaja kokoelma ole, 30 erilaista olen vasta nähnyt, joista yksi päässyt pakoon. Samanlaisia voi pyydystää useamman ja sitten kehittää niistä parempaa. Kaikenkaikkiaan Pokémoneja on pelissä tällä hetkellä 151 kappaletta ja ilmeisesti ilman matkustelua ei kaikkia voi löytää. Ilmasto ja maasto vaikuttavat siihen, millaisia otuksia tulee. Esimerkiksi vesioliot viihtyvät vesistöjen lähellä.

Joukkueeksi valitsin sinisen eli Mysticin, ihan vaan koska kaveritkin. Yhtään kertaa en ole gymiä yrittänyt valloittaa, mutta eiköhän sekin päivä koita.

Täytyy myöntää, että oma tietous aiheesta on aika heikkoa, en ole tainnut yhtään kokonaista jaksoa sarjasta katsoa ja pelejä en ole nähnytkään. Silti tämä on oikein hauska. Ingress minulta jäi, kun eteneminen hidastui niin kovasti, että kiinnostus vain lopahti.

Mikäli pelin hommaatte, niin olkaa varovaisia liikenteessä ja ikinä ei saa pelata autolla ajaessa. Se on idioottien touhua. Katsokaa myös vähän, ettei toisten yksityisyyttä rikota, kaikki eivät tykkää jos takapihoilla juostaan.

Vastaa