Yhdeksäntoista vuotta

Vuonna 2000 tällä päivämäärällä minä ostin ensimmäisen domainini ja vierailet juuri siellä.

Mihin tämä kaikki aika on mennyt? Mitä olen saanut aikaiseksi? Kovia hommia ja elämää on nähty aikalailla. Olisi voinut kirjoitella enemmänkin, varsinkin viime vuosina, mutta joku writer’s block on iskenyt päälle. Siitä huolimatta maksoin domainin vuokran vielä vuodeksi eteenpäin ja luultavasti jatkan vielä siitäkin.

Ensimmäinen olemus blogista oli jo 1999 Xoom.comissa, ei minkäänlaista muistikuvaa mikä olisi osoite silloin ollut, jostain syystä skippasin itse kokonaan geocitiesin. Sen jälkeen vallan mainio kide.org otti minut mukaan toimintaansa ja muistaakseni oli pnuk.kide.org osoitteena ja tein ensimmäisen oman sisällönhallintatyökalun, jolla tämänkin blogin ensimmäiset kirjoitukset on kirjoitettu.

Myöhemmin vuonna 2002, kokeilujen jälkeen päädyin käyttämään WordPressiä ja sillä tiellä tämä on edelleen. Välillä päädyin työksenikin tekemään sivustoja tämän alustan päälle, mutta viime vuosina jäänyt kyllä seuraaminenkin hyvin vähäiseksi. Vähän APIa käyttänyt hyväkseni muilla alustoilla, mutta ei paljon muuta.

Olisipa kuvakaappauksia vanhoista ulkoasuista. Niitä on mahtunut kymmeniä näihin vuosiin. Pari Kuukkeliakin ja kolmas ehdokkuuskin on saavutettu aikoinaan.

One Reply to “Yhdeksäntoista vuotta”

  1. …ja aina yhtä kiva kun RSS-lukijaan pamahtaa tuttua luettavaa. :D

Vastaa