Kalamuki kirjoittelee hakukoneoptimoinnin helppoudesta. Hän on saanut myös uuden arvonimen, parahin nörtti
. Googlekin on jo samaa mieltä.
Minä tässä taasen kokeilen, josko saisin palautettua itselleni arvonimen Internetin presidentti
. Näemmä menetin tämän viime viikon puolella ja nyt ihan vain huvikseni kokeilen mitä tapahtuu.
Hakukoneoptimoinnissahan ei loppujen lopuksi ole kyse kuin loogisen HTML:n kirjoittamisesta. Otsikot otsikkoina ja niin edelleen. Turha siitä on oudoille yrityksille mitään maksaa. Tämä asia on käsitelty jo monta kertaa ja monessa paikassa.
Viikonloppuna kokeilin asennella uutta serveriä itselleni, ihan hyvin sujui loppujen lopuksi, mutta en pystynyt keskittymään koko aikaa tähän hommaan. Sitten kun olisi ollut aikaa sunnuntaina tehdä sitä, internetti oli kadonnut. Jo kolmas viikonloppu peräkkäin. Ilmeisesti Oulun Puhelin haluaa minun tekevän muutakin viikonloppuisin, kuin istuvan koneella. Kyllähän minä esimerkiksi Fedoran saan asennettua helposti ilman internettiä, mutta Crux vaatii jo manuaaleja. Yritän kyllä vielä Cruxia asennella, mutta jos se ei kivuttomasti mene, niin jään odottelemaan Fedoran Core 3:sta.
visakopu.net 8. marraskuuta 2004
Hakukoneilua
Kalamuki on parahin nörtti. Pnuk on Internetin presidentti.
Kalamuki 8. marraskuuta 2004
Hakukoneoptimointi ja web-standardit
Kuinka hankit vaikutusvaltaa? Rahaa ja ystäviä jos vielä saisi.
toni 8. marraskuuta 2004
FreeBSD:stä on myös julkaistu viikonloppuna ensimmäinen 5.x sarjan stable versio, 5.3-RELEASE.
Suosittelen lämpimästi tutustumista BSD maailmaan.
Selfdestruct 8. marraskuuta 2004
Mikä minä olen?
Mikähän minä olisin, jos pnuk on Internetin presidentti, Pinseri on Suurin suomalainen ja Kalamuki on parahin nörtti. En edes löytänyt “Mikä sinä olisit?” testiä mistään.
np. Orbital – Impact…
whb 12. marraskuuta 2004
Cruxin Handbookissa on todella hyvin laaditut ohjeet. Itse asentelin Cruxin koneeseen syksyn alussa ja vieläkin käytän sitä. Kokeilin tuota freebsd:tä tässä alkuviikosta, mutta täytyi palata jo tähän tuttuun ja turvalliseen Cruxiin. (:
Kun Cruxin on saanut asennettua, loput asiat oppiikin oikeastaan ilman mitään ohjeita. Systeemi on rakennettu niin simppeliksi ja ymmärrettäväksi, että ne tajuaa pelkällä katsomisella.