Suoraan sisältöön

First person shootteria

Istuskelen tässä erään intternettinumediafirman toimistolla ja pelailtiin maybin kanssa Ghost Reckonia. Nyt tehdään vähän intternettiä ja sitten himaan.

Riikka ja Hanski tuli eilen yökylään ja tyhjennettiin viinakaappia hieman. Allekirjoittaneella oli sen verran kova päänsärky ja tarjolla oli vain puskuroimatonta päänsärkylääkettä, joten jätin juomingit vähemmälle. Hanskille esittelin rallipelejä ja ne olivatkin mieluisia, kuulemma joululahjatoive on selkee. Ratti ja polkimet. Aamuun astihan hommat kesti, kuunneltiin musiikkia, parannettiin maailmaa ja mitä nyt yleensäkin tehdään.

Rontti, kissamme, oli aika varpaillaan koko ajan kun Emma-koira oli kylässä. Kävi silti kerran nuuskaisemassa. Hauska oli seurata miten kissa osaa hiipiä.

Aamulla heräsin Piian soittoon ja pistettiin aamupalaa poskeen ja aika pian sen jälkeen lähdinkin tänne. Törmäsin matkalla Paulaan ja juttelin hänen kanssaan hetken, kuulemma pikkujoulukausi alkanut. Mulla se alkaa vasta joulukuussa.

Tira, Tiran ja Misun Weblogista on ilmeisesti törmännyt sikamaiseen mieheen intternetissä ja aikaisemmin pyysi linkittämään juttuunsa. Sensuroinnin jälkeen ei pyydä enään mutta minähän linkitän/linkitin jo.

Mayb sai kuvat pilkottua ja minä aloitan koodaamisen.