Vuosi ois taas kohta takana

Juu eli en tänä vuonna kerkiä enään intter nettiä himaan saa ni tää taitaa jäädä viimeiseksi postaukseks tänä vuonna.

Vuoden aikana on tapahtunut paljon. Vuosi on yllättävän pitkä aika. Duunipaikka o muuttunu, kaupunni o vaihtunu, kaikkee. Seuraa jonkin asteen tiivistelmä.

Kevät oli aika kädetöntä aikaa ku ei vielä oikein ollu päässy sisään uusiin hommiin. Ei paljon muistikuvia ajasta. Sitä samaa intternetin väsäämistä kai. Ghost Reconia pelailtiin Maybin kanssa LANissa.

Kesästä jäi mieleen lähinnä Provinssi Rock ja Warcraft III. Liian kuumaa ja valoisaa. Loppukesästä pukkasin pihalle bodymodifications.netin uuden version.

Syksy oli taas sellaista ohimenevää. Nyt talvella on taas yritetty kaikkea ja jätetty yrityksiksi myös. Kide.orgiin saatiin jotain sisältöä, kuten Paskakaupunniin myös. Pitäis olla työtön että ehtis tehdä kaikkea kivaa. Ghost Reconia ollaan taas pelailtu.

Vuoden kuunneltuimpia pändejä o ollu System Of A Down, Kotiteollisuus, NOFX ja YUP. Muitakin on toki ollut mutta noi on soinu eniten. Kaveripiiri on pysynyt suht samana, joitakin uusia tuttavuuksia on kyllä tullut. Muutto ei vaikuttanut kauheasti siihen.

Vuoden parasta juttua on vaikea valita, Tuopin ja Marjaanan lapsi kai pääsis perinteisellä listalla korkeelle. Provinssit oli hauskat.

Vuoden paskin juttu oli kaverin kuolema.

Hyvät joulut. Ja uudet vuodetkin.

4 Replies to “Vuosi ois taas kohta takana”

  1. fredde

    joulu Är kul

  2. äiti*

    Koita hommata se intternetti kotia. Kaipaan jo uusia juttuja.

  3. mkk

    mikäs k.fi rip offi tuo äijä tossa fotossa:) ai kumpi äijä, heeh hehehhe.

    onnellista vuotta 2003, kauniita asioita ja ajatuksia!

  4. pnuk

    mikä/kuka on k.fi? ai katastro.fi, enpäs ollut käynytkään muutamaan kuukauteen. ei voi muistaa tollasia. k.fi taitaa ripata d.r.i:tä

Kommentit on suljettu.