Suoraan sisältöön

Kauhun hetkiä

Viime kesänä ostin tämän viimeisimmän pelikoneen itselleni, on gigahertsejä ja gigatavuja, oikein DDR400-muistiakin.

Muistit eivät ole kuitenkaan toimineet DDR400:na ollenkaan, kone on käynnistynyt ja saattanut pari minuuttiakin olla päällä, kunnes on bootannut. Päätinpäs tuossa viime viikolla, että lomalla päivitän BIOSsin. Epoxin sivustoilla lupailivat, että jossain päivityksessä oli ratkaisu tähän ongelmaan. Tänään sitten otin ja hain päivityksen, luin manuaalin läpi huolellisesti ja käynnistin koneen levykkeeltä. Olivat jopa laittaneet hienon update.batin levykkeelle, jolla sai homman suoritettua helposti. Flässäys onnistui, menin BIOS-asetuksiin ja latasin optimaaliset asetukset, kuten ohjeissa käskettiin. Kone käynnistyi uudestaan ja aloitti kauhean vinkumisen. Pyysi taas sitä flässäyslevykettä ja flässäs uudestaan. Taas kone käynnistyi uudestaan ja huutamalla huuti sitä levykettä. Nyt se enää ei suostunut tekemään mitään, latasi vain ohjelman ja jatkoi ulvomista.

Meinas jo itkettää, että joudun tilaamaan uuden BIOSsin ja vaihtamaan sen. Soitin kuitenkin Aksulle, jolla on ollut myös ongelmia aikoinaan flässäyksen kanssa. Hänen kanssaan puhelimessa puhuen kokeilimme CMOS-resettiä, mikä pelasti tilanteen. Perkele, saa noi muistit toimia DDR266:na tästä lähtien. Tuskinpa kauheasti vaikuttaa suorituskykyyn, vaikka eivät käykään aivan täysillä.

Olen vanhempiin koneisiin päivittänyt aikoinaan BIOSsit ilman mitään ongelmia. Nyt meinasi hikeä kyllä pukata.

One Reply to “Kauhun hetkiä”

  1. äiti*

    Hei! Jäikös sulta taas jotakin hattuhyllylle? Paleleeko näppejä? Palautus Ykan kautta, vai?

Kommentit on suljettu.