Kohtaus kaupassa

Kävinpäs hakemassa pari kahvipakettia kaupasta ja kassalla jonossa odotellessani sisään astelee joku vanhempi rouvashenkilö. On ensin kävelemässä normaalisti sisälle ja sitten kääntyy ja astelee kassalle huutamaan koiranomistajaa paikalle. Aikoi soittaa poliisit, kun koira on jätetty pihalle kaupan ulkopuolelle odottamaan. Sitä kuulemma ei saa tehdä. Setä takanani jonossa kertoi hänelle tuntevansa koiranomistajan joka oli pitkäripaisessa asioimassa, eli ei kauhean kaukana. Vanhus jatkoi siltikin huutamista ja uhkasi edelleen poliiseilla, jos koiraa ei haeta heti pois. Mitä koiran omistajan olisi pitänyt tehdä? Ottaa koira kauppaan mukaan vai? Se taitaa olla vielä vähemmän sallittua. En sitten tiedä säännöksiä tarkemmin, mutta tuskinpa vielä näillä pakkasilla koira palelee, jos hetken joutuu odottelemaan. Rotu oli joku mäyräkoiran näköinen, ei mikään järin suuri, mutta suurempi kuin meidän kissa eli ihan koiraksi laskettava. Jos koiran jättäminen hetkeksi kiinni pyörätelineeseen kauppareissulla on ehdottomasti kiellettyä, minä olen taas pykälän verran tyytyväisempi siihen, että minulla on kissoja joita ei tarvitse ulkoiluttaa.

Ja sitten muihin uutisiin. Koodasinpas Paska Kaupunnin vieraskirjan suurinpiirtein kuosiin ja sivusto on nyt julkisena kaikelle kansalle.

5 Replies to “Kohtaus kaupassa”

  1. Tuossa ei nyt kyllä ollut mitään valittamista, eri asia ovat ne raukat autoissa 30 asteen helteessä.

  2. Sannuli

    Ah, minäkin omistan tulevaisuudessa sitten koiran jos kerran mäyräkoira lasketaan koiraksi =)

  3. Mikko, Hanna, Ronja, Freya

    Typerä akka, ku tuollai menee huutelee.
    On vissiin lukenu liika eläinaktivisti juttuja lehdistä ja päätti että ”OLENPA KUNNON KANSALAINEN JA KERRON MUILLE, ETTÄ JOKU ON EDESVASTUUTON”

  4. JaniC

    Se samam mummeli häiritsee koiranomistajia siellä Tuirassa useestikin ja onpa kuulemma joskus päästänyt niitä koiria irti niistä naruista. Eli ei sen kummempi tapaus ;)

  5. tuira

    oudonniminen paikka. Tulee mieleen kaira

Kommentit on suljettu.