Suoraan sisältöön

Regexpit

Oon taas vaihteeksi opetellut ohjelmointia, regexpejä pyöritellyt uutta pnuk rok toolia ajatellen. Tämän päivän ongelma on edelleen tavallaan ratkaisematta, umlautit eli juuri & ja ; aiheuttivat harmaita hiuksia kaljuun päähäni. Ratkaisin ongelman muuttamalla skandit umlauteiksi vasta parsimisen jälkeen. Eli parsintajuttujuttu on suht valmis kait. Vielä puuttuu joitain juttuja varsinaisesta editorista. Pahasti rupeaa näyttämään siltä, että vanhat jutut jäävät unholaan uuden työkalun myötä. Siirto uuteen tauluun on aika hankalaa.

Eilinen ilta meni kans yhden pikku regexpin kans, Sami pisti sinne sitten kysymysmerkin ja sehän se oli. Sakarikin sai melkein paukuttaa henkseleitä. Netistä löytyvät manuaalit tuntuvat aivan käsittämättömiltä, aina jotain tajuaa, mutta suuri kokonaisuus jää hämärän peittoon. Ehkä sitten isona ja viisaana.

Liikunta on jäänyt vähälle kelien vuoksi. Eilen töiden jälkeen alkoi vesisade, tänään on ollut vähän samanlaista keliä. Ehkä huomenna…

Nyt vois siirtyä kattelemaan perinteisen röökin kautta telkkaria.

2 Replies to “Regexpit”

  1. vaemo

    Kyllä, huomenna teemme parannuksen (ainakin toivottavasti).

  2. äiti*

    Tänään ”Aina joku eksyy”-näytelmän ensi-ilta, teatteria tehdessä kuntoutuu, olen laihtunut 2 kiloa tämän viikon aikana. Bikinit mahtuu jälleen päälle…

Kommentit on suljettu.