Nykyajan splätteri

Netistähän löytää kaikkea sellaista mitä ei pitäisi olla. Katselinpas (lue: selasin helvetin nopeesti) tuossa pätkän, August Underground’s Mortum, jonka tekijä ei kovin terve ole. Leffa kestää tunti kakskyt ja täynnä raakaakin raaempaa väkivaltaa. Minun selailu ei kestänyt minuuttiakaan ja siltikin näin liikaa. Piti sitten katsoa vähän lisää. Loppupätkä sisältää ilkeitä mielikuvia sisältäviä sanoja, joten ei välttämättä ei tarvitse jatkaa.

Kuristamista, tukehduttamista muovipussilla, päälle oksentelua, viilteltyä, silpomista, raiskausta, nekrofiliaa, kiduttamista, hiusten leikkuuta, kannibalismia ja muutamaa muutakin bongasin siitä.

Shokeeraavaa siis. Ei minusta, ja se tässä pelottavaa onkin. Ei niinkuin sillä, että suvaitsisin tuollaista mitenkään, mutta se, että on nähnyt jo tuon kaiken aikaisemminkin esimerkiksi kun on avannut linkin IRCistä, niin kait siihen on tavallaan turtunut.

Jos oikeassa elämässä joutuisin tuollaista todistamaan, luultavasti minut voisi lähettää parantolaan pitkäksi aikaa, mutta ruudulta nähtynä se vain lähinnä vähän ällötti. Pisti kyllä miettimään, että kuka vittu tollasta tekee ja vielä enemmän mietin et kuka vittu tollasista sitten vielä maksaa. Tuokin pätkä on kuitenkin ihan myyntitarkoitukseen tehty. Leffa oli kuvattu käsivaralla tyyliin Blair Witch Project. Nettisivujen mukaan kertoo kahdesta sarjamurhaajasta, jotka kuvaavat touhujaan.

Pistää toivomaan, että olisin vielä nuori, viaton ja intter netti olisi vain jotain mistä huhuttiin.

Lisäsinpäs linkin.

One Reply to “Nykyajan splätteri”

  1. Juu, niinhän toi tuli nopeasti skippailemalla myös katsottua. Vaikka näihin splätereihin luulisi jo tottuneen, niin itsellenikin tuli huono olo tota katsoessa

Kommentit on suljettu.