Jaloissa tuntuu

Ensimmäinen päivä Wienissä takana. Paljon nähtävää ja kävelyä.

Eilen ja tänään on kierretty kaupunkia. Kävimme eilen Rathausplatzin edessä joulumarkkinoilla katselemassa ja ihmettelemässä. Joimme punssit ja kävelimme takaisin hotellille. Siinä se ilta melkein menikin.

Tänään heräsimme suhteellisen ajoissa ja lähdimme keskustaan. Lähtiessämme meinasi vähän sataa, mutta onneksi loppui sitten. Kiipesimme Stephansdomin torniin ne 343 askelmaa ahtaassa portaikossa. Hyvin sieltä näki, vaikka vähän remontissa olikin.

Stephansdom

Kaiken kaikkiaan paljon nähtävää, paikkojen nimiä en näin suoriltaan muista, mutta kyllä minä kaivelen ne esille ainakin itselle muistiin. Illan päälle kävimme vielä syömässä. Outoa kyllä, tänään ei ole ollut mikään juhlapäivä täkäläisille, mutta joka paikka on mennyt aikaisin kiinni. Jopa mäkkärit ja kaikki olleet sulki. Löytyi kuitenkin yksi ravintola, mistä sai paikallista herkkua.

Pitänee ruveta nukkumaan. Jaloissa sellainen fiilis, että huomenna tuntee olleensa päivän käveleskelemässä.

3 Replies to “Jaloissa tuntuu”

  1. Kyllä 25. päivä on saksalaisille, itävaltalaisille ja sveitsiläisille juhlapäivä. St. Nicholaksen päivä? Muistaakseni.

  2. Tomi

    Kirjoitin jutun 25.12 0:09. Eli tavallaan vielä jouluaattoa.

  3. No sitte. Ehkäpä he vain pitävät välipäivän?

Kommentit on suljettu.